Suositeltu

Kuka minä olen?

Ensimmäinen postaus

Be yourself; Everyone else is already taken.

— Oscar Wilde.

Hei! Olen Esa Kejonen. Nuori opettajan alku. Isojen tavoitteiden edessä. Ulkomaanmatkailu ja vaurastuminen mielessä. Urheilu-ura pesäpallossa ehkä jo taakse jäänyttä – mistäpä sen vielä tietää?

Tässä blogissa jaan ajatuksia ja oppia kolmessa kategoriassa:
1. Henkilökohtaisessa kehityksessä – Opi
2. Vaurastumiseen ja talouteen liittyvissä asioissa – Vaurastu
3. Opettamiseen liittyvissä teemoissa – Opeta

Aiheita käsittelen innostumisjärjestyksessä, välillä jokin asia saa enemmän huomiota kuin joku toinen!

Kuulemiin. Laita blogi tilaukseen alalaidasta!

Hukassa

Kerran vielä ja sitten ei enää koskaan. Tai mistä sen tietää, mutta pidetään nyt taukoa kuitenkin hetki.

Vuoden 2020 helmikuussa sain ihan ihmeellisen päähänpiston, että nyt rupean kirjoittamaan blogia. Heti. Kirjoittamalla oppii kirjoittamaan ja pakottaa itsensä muotoilemaan asioita ymmärrettävään muotoon. Niin itselleen kuin muillekin. Monet arvioini mukaan menestyneet ihmiset kirjoittavat päivittäin. Aamusivut, päiväkirjaa tai jotain muuta. Päiväkirjaa koitan itsekin tehdä, vaikka koen sen ihan sairaan vaikeaksi. Niin se tuntui tämäkin kirjoittaminen alkuun.

Haaleasti päätin, että kirjoitan vuoden verran ja katson sitten asiaa uudestaan. Kerran viikossa vuoden verran on 52 kirjoitusta. Tämä on kirjoitukseni numero 50. Kaikesta huolimatta, taidan jättää urakan nyt tässä hetkessä tähän. Aikaa meni hivenen enemmän, kun otin luovia taukoja jouluna ja juhannuksena sekä yhtenä pääsiäisenä. Ne olivat ihan hyviä ratkaisuja.

Kirjoitan siitä, kuinka myös minä tajuan olevani suurimman osasta aikaa aivan hukassa kaiken sen kanssa, mitä niin päättäväisen näköisesti haluan tehdä. Ihan niin kuin kaikki muutkin.

Me ihmiset.

Sometimes being lost is the best way to find yourself

Something smart in english to start with

Lapsesta asti hukassa

Muistan lapsuudestani, kuinka aikuiset näyttivät aina niin itsevarmoilta ja päättäväisiltä, kun tekivät asioitaan. Oikein kadehdin heitä. Minulla itselläni on taipumus yrittää miellyttää useampia. Palvella vaikka omasta selkänahastani. Jos muille käy, niin pistän omalta osaltani asiat niin, että käy minullekin. Vaikea piirre elämänkumppaniksi, vaikka saakin asioita aikaiseksi!

Sellaisen piirteen kanssa oppii usein sen, mitä ei halua tehdä tai mitä ei pidä tehdä. Toisinaan tällainen voi olla hyvinkin arvokas oppi. Keskitymme suuresti siihen, kuinka asioiden pitäisi mennä ja arvioimme lopputulosta tämän näkemyksen pohjalta. Jos asiat menisivät aina niin, kuin olet suunnittelut, niin kokemusten kirjo olisi kapea. Process of elimination onkin omiaan kehittämään itsensä löytämisen taitoa. Harmittavan usein se on kuitenkin helpointa työtä kaikesta. Jälkiviisastelua.

Kun kasvoin isommaksi, niin aikuisten lisäksi muutkin vaikuttivat niin päämäärätietoisilta. Toisen katsominen ulkopuolelta on todella petollista. Voit näytellä äärimmäisen päättäväistä ja itseensä luottavaa muille vaikka sinulla ei olisi mitään hajua, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tässä tuli samalla eksakti luonnehdinta luokanopettajan työstä noin 50% prosenttia ajasta. Heh.

Joskus eksynyt ajaa täysillä Turkua kohti, vaikka haluaisikin Lappeenrantaan. Joskus eksynyt ei uskalla mennä eteenpäin, ettei eksy enempää. Toiselle reaktio eksymiseen on pitäytyä kiinni omissa päätöksissään, toiselle jatkuva etsiminen.

Toisen ymmärtämisessä ulkoapäin tehty katselmus on usein petollinen.

Kun kasvoin ”aikuiseksi” (heh again), niin eihän se ajoittainen eksyminen mihinkään hävinnyt.

Aloin ymmärtää, että jokainen kaduntallaaja on joskus hyvinkin eksyksissä itsensä kanssa. Kolmenkympin kriisi, henkiset harrastukset, sukututkimus, maailmanympärysmatkat, harrastuskokeilut tai verkostomarkkinointiin perustuvien myyntikestien järjestämiset. Ja moni moni muu juttu, mitä me ihmiset teemme.

On okei olla ensin hätäisestikin hukassa

Eksyminen on ainut tapa löytää itsensä. Ja joskus se tapahtuu sen kautta, että löydät jotain, mitä et varmasti halua olla.

Enkös minä tätä halunnutkin tehdä?

Muistan monet kerrat menneeni punttisalille miettien, että onko tässä jumalauta mitään järkeä?

Yrittää lyödä pientä vihreää palloa niin kovaa ja tarkasti, etteivät muut saa kiinni. Istua sen takia bussissa 5-6 tunnin reissuja ja pelata pari tuntia pallopeliä. Sitten sama takaisin. Bussissa vähän sitten kulutella aikaa ja odotella, että huomenna mennään kouluun/töihin. Jauheskella siinä kaiken lomassa vähän, kun ”tuo toinen tekee tuota tuolla tavalla” tai muuta. Siis jauhaa toisten selän takana pienten piirien pelissä pashaa, vaikka meitä ei ole kovin montaa. Ja jokaisen panos omalle lajille ja joukkueelle on paljon suurempi, kuin keskimääräisen suomalaisen.

Pikkumaista.

Se kuitenkin opetti myös paljon. Aina puhuttiin pitkästä aikajänteestä. Pitkällä aikajänteellä sitä ja tätä. Kun tekee 10 000 toistoa, niin sitä ja tuota…. Tavoite ohjaa toimintaa ja muuta höpönlöpöä. Tein lajinvaihdoksen ja löysin uuden intohimon. Silti ajoittain asetun kivi kädessä yksin tyhjässä curlinghallissa hakille ja mietin:

Mitä minä täällä teen?

”Aikusena” tajusin vastauksen.

Etsin itseäni.

Pitkän aikajänteen sijaan tärkeää olikin oikeastaan, että mitä haluat tehdä seuraavaksi?

Hukassa edelleen

Tämä on siitä ikävä kirjoitus, että se vaikuttaa kovin negatiiviselta. Pessimistiseltä. Ennen kaikkea haluaisin olla vain tyyni.

Elämä ei ole koskaan valmista. Ennalta arvattavaa tai etukäteen suunniteltua. Ensin ihmiset päättävät mitä haluavat ja lopulta haluavat sitä, mitä päättivät.

Olen monet kerrat sulkenut Mentaalipallon Instagram-liven ja pohtinut, että tämä oli kyllä nyt tässä. Ollut 5 tuntia curlinghallilla ja todennut, että tämä vie ihan liikaa aikaa. Kirjoittanut blogia 6 tuntia ja luvannut, että ei enää koskaan.

Mutta yhtäkään näistä tunteista en saanut pitää. Ne menivät ohi. Ja tässä sitä taas istutaan.

Päivääkään en vaihtaisi on aina ajan kultaamaa jälkiviisastelua. Parempi muoto tälle olisi lopputulosta en vaihtaisi tai oppimaani en vaihtaisi. Suurin osa ihmisistä on valmis ottamaan vastaan toisen menestyneen ihmisen lopputuloksen, mutta ei kantamaan vastuuta, odottamista ja stressiä siitä prosessista, joka lopputulokseen johti. Prosessi ja eksyminen kulkevatkin käsi kädessä.

Ja lopputuloksessakin voi eksyä vielä uudestaan.

Moni miettii, että sitten kun jotain, niin olen onnellinen ja kaikki ihailevat minua.

Kuules…

Jos voitat olympiakultaa, niin mitä sitten?

Ei kukaan lopeta, jos oikeasti rakasti urheilla, eikä kylmästi menestyä.

Moni ihailee sinua, vaikket sitä tiedäkkään.

Moni kadehtii, vaikket uskoisikaan.

Jännityksestä näkyy ulospäin vain pieni osa.

Suurinta osaa kuitenkin harmittaa, kun vaikutat niin badassilta.

Vaikka sisältä tuntuisikin kuinka pieneltä tahansa.

Se oma tekeminen voi näyttää ihan yhtä hienolta jollekin muulle, kuin idoliesi tekeminen näyttää sinulle.

Lopuksi

Nyt 50 kirjoituksen jälkeen tuntuu siltä, että hetkeen en halua tehdä tätä. Seuraavaksi jotain muuta!

Blogi pisti alulle monta mukavaa projektia ja kehitti minua monissa taidoissa. Nyt nämä projektit syövät minut elävältä, jos en hieman hiljennä tahtia. Ehkä vähän jo söivätkin, mutta tanskalaista filosofia lainatakseni

Olisin tuhoutunut, ellen olisi tuhoutunut

Søren Kierkegaard

Ensin pitää mennä rajalle, jotta löytää omat rajansa. Antaa muiden täyttää kalenterisi ja sanoa liian monelle asialle kyllä. Nyt priorisoin ja koitan keksiä, mitä tekemällä tarjonta ja kysyntä kohtaavat parhaiten. Etsin, millä haluan pitää itseni sekä leivässä, että kiireisenä. Enkä vain olla pakosta leivässä ja kiireinen.

Ehkä myöhemmin palaan tänne.

Jos päätän, että haluan tehdä sen seuraavaksi.

Ainakin hetkeksi tiedän, että seuraavaksi haluan opiskella lisää videoiden tekemistä ja muokkaamista sekä lukea paljon. Tehdä yhteen asuntoon remontin ja kokeilla pienentää järjestely/velvollisuus/vastuu-akselin tekemiset täysin minimiin.

Hetken nauttia ja antaa arvo niille, jotka ovat tähänkin asti eteenpäin tönineet.

Kiitos.

Ja kaikkea hyvää sinulle!

Käsien päällä istumisen taito

Katselin pitkästä aikaa sarjaa uutta Netflixistä. Sarjojen katselu silloin tällöin on hyvää rentoutumistekemistä puolisoni kanssa, mutta hetkeen emme löytäneet hyvää sarjaa katsottavaksi. Itse olen aika nirso valitsemaan — haluan aiheen olevan mielenkiintoinen tai opettava. Tällä kertaa katsottavaksi valikoitui Ison Britannian kuningasperheestä ja sen historiasta kertova The Crown. Odotin pelkkää hömppää, mutta sarjaan olikin kätketty aika paljon hyviä ajatuksia, eettisiä pulmia ja se tuttu virsi.

Monet haluavat sen, mitä muilla on. Mutta eivät sitä, mitä he sen eteen tekevät tai ovat joutuneet tekemään.

Vanha viisaus ihmisten ajattelemattomuudesta

Sarja nostaa hienosti esille sen puolen kuningassuvun asemasta, että kaikkihan eivät välttämättä halua ottaa vastaan kruunua ja sen tuomaa julkisuutta ja vastuuta. Sinun takiasi joku muu joutui ottamaan sen hirveän vastuun kantaakseen todettiin ehkä hieman eri sanoin jossain kohtaa sarjaa. Ei liikaa juonipaljastuksia!

Myös yksi mahtava opetus kuultiin sarjassa kuningattaren työstä. Hallitsijan täytyy valita, milloin ja mihin asiaan reagoi. On helppoa reagoida kaikkeen ja vaikeaa olla tekemättä mitään. Ystäväni tokaisi samansuuntaista curlingin harjauksesta. Se sai minut muistamaan tämän asian uudelleen. Ja kirjoittamaan tästä.

Käsiensä päällä istumisen taidosta.

Mitääntekemättömyyden sietämätön vaikeus

Yksi mitääntekemättömyyden perusongelmista on samanlainen kuin rauhoittumisessa ja nukahtamisessa. Jos kokeilet sanoa itsellesi, että rauhoitu, niin kuinka hyvin onnistut? Tai käsket itsesi nukkumaan? Tuskin kovin hyvin.

Uni tulee, kun sen antaa tulla.

Voit rauhoittua, kun annat siihen itsellesi luvan.

Sama toimii mitääntekemättömyydessä. Siihen pitää antaa itsellesi lupa. Tai monesti saada lupa. Kun pelasin pesäpalloa, uskalsin levätä vasta, kun tilanne oli niin toivoton, että valmentajakin pakotti siihen. En oppinut silloin antamaan lupaa olla tekemättä mitään. Ja ajoittain teen sitä samaa uudestaan ja uudestaan.

Elämä on loputonta oppimista, minullekin…

Se miten yritän sietää tätä vaikeutta ja oppia itsestäni, on monen asian summa. Mindfullnessia ja itämaan tieteitä. Tärkeimmän asian pohtimista. Neuvottelut itseni kanssa. Mietinnät siitä, mikä on tarpeeksi ja mitä en tarvitse.

Niinkin kirjan nimeltä kuullostava aihe (Milan Kundera – Olemisen sietämätön keveys) onkin itseasiassa aika tärkeää. Tulet löytämään tätä lähes joka paikasta.

Strategia on luopumisen taidetta

Jari Sarasvuo

Hyvällä tavalla laiska

Jo pienestä pitäen meille opetetaan toimeliaisuuden hyvettä. Ansaitse paikkasi maailmassa tekemällä työtä. Ihmisolennolle suotakoon anteeksi, että sillä on tapana mennä liiallisuuksiin. Niinkuin tässäkin asiassa.

On totta, että maailma tottelee tekemistä. Samaan aikaan on totta, että toisen 15 minuutin tekemisellä voi olla sama lopputulos, kuin toisen 15 tunnin tekemisellä. Asiat eivät koskaan ole valmiita. Ihminen vain pyrkii oppimansa mukaan vaikuttamaan useimpiin asioihin räveltämällä ja häsläämällä niiden kanssa niin pitkään, kuin se olisi mahdollista.

Asunnon remontti ei koskaan valmistu, koska aina olisi jotain pientä tekemistä.

Tehtävälistaa ei koskaan saada kiinni. Joskus se kirjojen pino, jonka haluat elämäsi aikana lukea, kasvaa niin isoksi ettet saa niitä luettua ennen kuolemaasi. Jatkuva kaupankäynti ja huolehtiminen osakkeista ei ole tae, että tulosnumerot ovat isoja ja vihreitä. Ihminen opi tekemään päätöksiä, jos et malta katsoa sivusta ja silottelet hänen kulkemaansa tietä. Työ ei tekemällä lopu. Kotona on aina siivottavaa.

Ja niin edelleen. Monessa asiassa pärjää, kun on hyvällä tavalla laiska. Kun astut tälle oman elämäsi Santiagon tielle, tulet saamaan ikäviä kommentteja ja entisiä kavereita. Se, että uskaltaa elää omalla tavallaan palkitaan yleensä hetken päästä sisäisesti ja vasta myöhemmin ulkoisesti. Aina voi palata tekemään asioita keskinkertaisen keskimääräisesti.

Miksi luovuttaa nyt jos aina voi luovuttaa?

Ajallista etäisyyttä

Monessa asiassa meiltä halutaan viedä aika pois, jotta tekisimme jotain heti. Nykyisin jo reaktionomaisesti otan asioihin ajallista etäisyytä ja pidän oman viiveeni asioissa. Sori siitä teille kaikille liittymäkauppiaille ja sähkösopimuskauppiaille.

Oli asiat positiivisessa hengessä tai negatiivisessa hengessä tapahtuvia, niiden kanssa kannattaa oppia antamaan ajallista etäisyyttä. Moni hyvä asia tänään ei tunnu enää hyvältä huomenna. Tämän päivän mahatuntuma voi sanoa huomenna muutaman oivalluksen jälkeen ihan muuta, kuin mitä se tänään on.

Jos toisella on kiire, niin silloin hän havittelee jotain etua nopeasta valinnasta.

Nopean huonon päätöksen tunnehinta on isompi, kuin hyvän myöhästyneen, mutta menetetyn mahdollisuuden.

Sain tuossa tovi sitten töitä ja vihdoin sellaisten asioiden ympäriltä, jota haluaisin työkseni tehdä. Tottakai ilouutisten edessä tekisi mieli sanoa kaikkeen kyllä ja antautua aivan sepposen selälleen uuden elämän eteen. Silti positiivisissakin asioissa kannattaa ottaa hetki mietintäaikaa. Työpaikka oli siitä hyvä esimerkki, että käytän tätä (haluaisin käyttää) ajatusta työnhaussa:

Jos minun on pakko ottaa työ vastaan tällä ajan hetkellä juuri nyt tai sitten ei koskaan. Niin ei koskaan. Koska silloin minä olisin työpaikkaa varten, ei työpaikka minua varten.

Aika kärkästä puhetta tulevia työnhakuja varten haastatteluihin. Noh. Päätän olla tekemättä asialle enää mitään. 🙂 Tämä on hieman vaikeaa avattavaksi. Pääasiallinen viesti on se, että työnantaja on elämän suuria kumppaneita, ei hirmuhallitsijoita.

Lopuksi

Tauko tekee monesta asiasta mukavampaa. Kannattaa pistäytyä isovanhemmilla, kun joka kerran lähtiessä tiedät, että näitä kertoja on yksi vähemmän. Samaan aikaan on totta, että hekin haluavat sinun elävän omaa elämääsi, eikä lojuvan nurkissa ylimääräisenä. Someilmoitusten tsekkailu on hauskempaa, kun välissä on tunti tekemättömyyttä ulkona tai harrastamista hyvässä seurassa.

Tylsyyttä ei turhaan ylistetä. Anna sen välillä tulla käymään. Tylsisty, rauhoitu, rentoudu ja nuku.

Anna näiden kaikkien tapahtua!


__________________________________________________________________

Jos kirjoitukseni herättää ajatuksia, ideoita tai palautetta – otan sitä ilomielin vastaan alhaalla kommenttikentässä tai sähköpostilla osoitteeseen opivaurastuopeta@gmail.com tai Instagramissa @KejoEsa.

Kaikkea hyvää sinulle!

On vain me

Minulla on sellainen hassu tapa, että harvoin jätän kirjoja kesken. Yritän valikoida todella tarkkaan, millaisia kirjoja suostun avaamaan. Se on ilmeisesti kaikille vaikeaa jättää kirja kesken.

Olin joskus viime vuonna ostanut Audiblessa kaksi äänikirjaa alennusmyyntien uhrina. Pyöräilin töihin, jolloin oli hyvää aikaa kuunnella jotain. On minulla Audiblessa siis kymmeniä kirjoja, mutta nämä kaksi olivat minulle täysin rumpapello. Piikki istumalihaksissa. Otin tänä keväänä projektiksi työskennellä tätä kuuntelulistaa ja sovin itseni kanssa hoitavani nämä kaksi kirjaa pois päiväjärjestyksestä.

Alku tuntui todella työläältä, kun aihe ei ollutkaan bisnes, itsensä kehittäminen, mielen salat, menestyminen tai sijoittaminen. Tai no, läheltähän nämäkin liippasi. Amanda Palmerin The Art of Asking ja häpeätutkija Brene Brownin I Thought It Was Just Me (but it isn’t). Palmerin viesti tulee hyvin esille TED-puheessa, samoin kuin Brownin. Brownia löydät myös Netflixin dokkareista!

Ajattelin, että onpahan taas työmaa, johon on tullut itsensä kanssa tehtyä sopimus. Kuitenkin taas siellä oli siemen kylvettäväksi minunkin kylmään tuuleeni. Ja muistutus vanhasta sanonnasta:

Joskus neuvot voivat tulla mitä ihmeellisimmistäkin lähteistä.

Olen joskus ajatellutkin kirjoittavani siitä, kuinka joskus olisi hyvä tutkia jotain sellaista, mikä on universaalia ja yleismaailmallista pelkästään ”aiheen X” -kirjojen lukemisen sijasta. Mutta se on ihan toisen kirjoituksen aihe se.

Me ja he

Brene Brown tutkii siis häpeää. Miten häpeä näyttäytyy? Näyttäytyykö se samalla tavalla naisissa ja miehissä? Eri rooleissa? Äärimmäisen mielenkiintoinen aihe. Tiesitkö, että naisten suurin häpeän aiheuttaja on tilastollisesti se, miltä he näyttivät? Kun taas miehillä se, kuinka he suoriutuivat? Kuulostaako järkevältä — minusta ainakin.

Olin tekemässä liki päivittäistä kodinsiivousrutiiniani ja tapojeni mukaan kuuntelin samalla äänikirjaa. Liki transsinomaisesta suorittamisen tilasta minut keskeytti Brownin esille nostama ajatus siitä, kuinka ihmisillä on taipumus luokitella ihmisjoukkoja meihin ja heihin. Tätähän meille myös opetetaan sosiaalisessa ympäristössämme jatkuvasti. Opettajille on tehty kokeita, jossa satunnainen joukko lapsia on väitetysti parempia oppijoita, kuin toinen joukko oppilaita. Tämä satunnainen parempien oppilaiden joukko suoriutuu kouluvuodestaan kuitenkin paremmin. Heitä on kohdeltu parempina.

Tai automaattisesti, jos tehdään jakoja vaikkapa paidan värin mukaan, alamme suosia sitä ryhmää, johon itse kuulumme. Ammattiryhmä, ekonominen status tai urheiluharrastus. Ihan sama mikä ryhmä. Kun ryhmä syntyy, alamme suosia sitä. Kuppikuntia.

Ehkä esi-isämme tarvitsi näitä taitoja tunnistaakseen, kunka on ystävä ja kuka vihollinen. On helpompi luottaa samaistuttavaan persoonaan.

Mikä tästä tekee kuitenkin vaarallista?

Olemme usein yhden askeleen päässä heistä

Vuokranantajayhteisössä ja etenkin Vuokranantajien facebookryhmissä nousee usein esille kysymys heistä. Luottotiedottomista vuokralaisehdokkaista. Pitääkö asuntoa vuokrata heille ollenkaan ja miten toimisit jos… Mielipiteitä on laidasta laitaan ja negatiivisemmat jää usein mieleeni. Jos irrotetaan kuitenkin nyt kokonaan tämä kirjoitus asuntosijoitusneuvonnasta ja pohditaan vain ilmiötä.

Jokainen meistä voisi olla luottotiedoton. Oikeasti. Helpointa on hyväksyä, että kyllä. Näin todellakin voisi olla, vaikka nyt ei niin olisi. Ei ole mitään maagista voimaa, joka voisi estää sinunltakin sen kohtalon. Ja useimmiten, kuten monet luottotiedottomat:

Usein olemme yhden ison elämäntapahtuman päässä heistä.

Brene Brown

Jos tapahtuisi niin, että elämääsi ravistelisi iso kriisi, voisit aivan hyvin vajota luottotiedottomaksi. Luottotiedottomuus ei ole valinta. Kuten ei mielenterveydenhäiriöt, parisuhdeongelmat, seksuaalinen väkivalta tai terveysongelmat. Yleensä kuulee jonkun kommentoivan luettelemiani ongelmia toisen kohdalta ja tehden jaottelun:

Me (joille ei voi tulla raha-, mielenterveys-, parisuhde- tai terveysongelmia) ja he (joidenka ongelmat olivat ilmeisiä, odotettavia ja väistämättömiä).

Okei, ei ehkä näin raakasti kärjistäen, mutta kuitenkin.

Olemme itse hyvin usein yhden elämäntapahtuman päästä samoista ongelmista, joille luulemme olevamme koskemattomia.

Lopuksi — on tosiaankin vain me

Kun muistaa, että myös minun matkani voi olla samaan suuntaan, kuin tuskaa kokeneella vastapuolella, on helpompi kohdata toinen ja toisen ongelmat.

Häpeä on turhaa, olemme kaikki alasti elämän edessä.

Yksi auto-onnettomuus vie kenetkä vain pyörätuoliin.
Yksi läheisen kuolema voi musertaa suurimmankin imperiumin.
Yksi työkyvyttömyyteen johtava tapaturma voi viedä kenenkä tahansa luottotiedot
Yksi harkitsematon kävelyreitti voi johtaa vuosien häpeään.
Etenkin naisten pelosta liikkua öisin on viime aikoina puhuttu mediassa.

Yksi on muutenkin tärkeä luku. Yksi suosikkisanonnoistani kertoo:

Meillä on kaksi elämää. Toinen niistä alkaa, kun tajuamme, että niitä onkin vain yksi.

Ikivanha sanonta elämästä

Tämä on totta, myös sinunkin kohdallasi.

Vaikket sitä haluaisi uskoa.

Kirstun pohja näkyy jo, älä heitä sitä hukkaan.

__________________________________________________________________

Jos kirjoitukseni herättää ajatuksia, ideoita tai palautetta – otan sitä ilomielin vastaan alhaalla kommenttikentässä tai sähköpostilla osoitteeseen opivaurastuopeta@gmail.com tai Instagramissa @KejoEsa.

Kaikkea hyvää sinulle!

Ammattimaisuus ei ole raha-asia

Pelasin kaudella 2018 Ylivieskan Kuulassa. Olin toista kautta irti-otossa Pohjois-Savolaista pesäpalloelämästä ja ajelin noin joka toinen viikonloppu Savonlinnasta Ylivieskaan viitisen tuntia per pätkä. Pari kertaa menin junallakin. Näillä matkoilla aloin kuunnella erinäisiä pätkiä Youtubesta ja jatkoin Rahapodin kuuntelua. Yleensä matkoilla kerkesi molempiakin, aika pitkiä matkoja.

Muistan yhdestä palaverista, kun puhuimme harjoittelusta ja mitä vaatii olla huippu-urheilija. Jos ei muuta jäänyt siltä reissulta matkaan, niin ainakin oli helkkarin hauskaa, paljon hyviä kavereita, ykköspesispaikka säilyi, välilevy pullistui ja muistan yhden sitaatin, joka kulkee edelleenkin mukanani joka paikkaan.

Rahalla voi saada ammattilaisuutta, mutta ei ammattimaisuutta.

Tämä ajatus on paljon sidoksissa siihen, miksi opetan toista ihmistä etsimään asiaa, mitä hän voisi tehdä kaikesta huolimatta omassa hiljaisuudessa. Ilman muiden pönkitystä ja muuta katoavaista hömpötystä, minkä puute vanhuusiällä voi tehdä loppumatkasta katkeran ja lyhyen.

Mikä tässä lauseessa on niin maagista?

Otettuna vai annettuna?

Usein, kun puhun jonkun kanssa sitoutumisesta ja ”mitä asia X vaatii”, tulee esille se, että ei huvita, koska Y.

X voi olla mitä tahansa, missä halutaan olla keskinkertaista parempi. Urheilua, sijoittamista, taiteen tekemistä tai oma työ.

Y on yleensä joko aikaa, rahaa, ”oikeita kavereita ympärillä” tai liian raskasta.

Ja se, koska Y on olemassa, sillä oikeutetaan se, ettei sitouduta kuin puoliksi. Tai jopa pienemmällä potilla. Kokeilen vähän avata, miksi tämä minusta on todella hölmö lähtökohta.

Kuvitellaan, että lupaava amatöörigolffari Xerxes pelailee omalla mukavuusalueellaan kansallisissa sarjoissa. Hän on jatkuvasti viiden parhaan joukossa kisoissa ja kierrosten jälkeen olutta siemaillen kuuntelee, kuinka hänen pelikaverinsa kannustavat häntä ottamaan golfin tosissaan. Xerxes tuumailee, että nääh, kun ei ole isoa firmaa sponsorina, niin ei kannata.

Pari kisaa myöhemmin Xerxes ajautuu juttelemaan ison firman pomon kanssa sponsorisopimuksesta. Golfhullu internetyrittäjä tarjoutuu maksamaan edustamisestaan European Tourilla Xerxeselle hänen haluamansa summan. Nythän tähän hommaan tuli se kannattavuus.

Xerxes heittää käsipäiväät sopimukselle ja viikon päästä koittaa European Tourin avauskisa Ruotsissa. Kaksi kierrosta, ei pääse karsinnasta läpi ja lauluun. Sama toistuu pari kolme kertaa. Ei ole enää kivaa – sponsorin kanssa pahvi purkuun ja takaisin kotimaan sarjoihin. Uudella tekosyyllä 19. väylälle kertomaan, että ei kannata.

Tämän tarinan ongelma on minulle siinä, ettei urheilijan tarvinnut taistella hetkeäkään. Homma pysyi mukavana ja aika vaan kului mallikaasti. Kaikki tuli annettuna. Yleensä liian paljon ja liian nopeasti. Mitään ei tarvinnut ottaa.

Taistella siitä, mitä haluaa.

Olen lukenut liian monta tarinaa siitä, kuinka ihmiset rikastuvat ja lopettavat päivätyönsä. Ja tulevat takaisin tehden vielä enemmän töitä, jotka tajusivat rakastavansa. Nähnyt ihmisten reissaavan maailmaa annettuna, ei ansaittuna.

Ja silti huomannut kokevansa tyhjyyttä.

Ammattilaisuus tulee ammattimaisuuden jälkeen

Minäkin itseäni arvostava blogikirjoittaja olen ostanut välineet viimeisen päälle kirjoittaakseni. Varannut koko sunnuntain olin varannut aikaani, niin se ajatus blogin kirjoittamisesta ei vienyt minua yhtään lähemmäksi aloitushetkeä (sovittu itseni kanssa heti aamulla, aloitettu 14.59). Tekeminen alkoi sillä hetkellä, kun tekeminen alkoi. Yhtään sen aikaisemmin ei alkanut tapahtua.

Maailma tottelee paremmin tekemistä, kuin ajattelemista

Jari Sarasvuo

Tai teinhän minä kaikenlaista. Siivosin. Katsoin curlingia. Katsoin vähän lisää curlingia. Räpläsin puhelinta ja huomasin katsovani myös curlingia. Laittelin viestejä. Joka suuntaan. Yhtä aikaa.

Ja mitään en oikeastaan saanut aikaan. Oli tosi kiireistä tehdä kaikenlaista. Sain kaikenlaista aikaan. Ja oikeastaan olisin halunnut yhdenlaista.

Kirjoittaa tämän blogin.

Ei huippukamera tee minusta vloggaajaa. Ei MacBookki kirjoittajaa tai työpaikka ”kunnon kansalaista.”

Jotta voi saavuttaa jossain ammattilaisuuden, tulee tehdä ensin asioita ammattimaisesti. Tai sitten tehdä se sopimus itsensä kanssa, että tämä riittää. Yleensä tämä sopimus jää tekemättä ja avoimesti keksitään vain useampia pieniä Y-tekijöitä (katso ylhäältä, jos unohtui), joilla asiaa silotellaan ja selitellään.

Siitä päästäänkin kolmeen p-kirjaimeen.

Kolme pientä P-kirjainta

Joskus on tärkeämpää miettiä, mitä jokin asia EI OLE, jotta voisi löytää, mitä haluaa olla.

Nämä kolme P-kirjainta löytyy mielestäni jokaisesta puuhastelunomaisesta tekemisestä urheilussa, jossa tavoitteet jää saavuttamatta tai niitä ei ole ollenkaan.

Vaikka nämä ovatkin pohdittu urheilun näkökulmasta, pienellä vaivalla nämä muuttaa ihan muunkin suorituskykyä mittaavan pärjäämisen kanssa elämän muilla osa-alueilla.

Pienet selitykset

Kun jokaisesta asiasta alkaa löytyä syyttävän sormen paikka joko ulospäin, olosuhteisiin, tilanteeseen tai ”parempi ei voittanutkaan”… On sotkeuduttu syvälle pieniin selityksiin.

Elämänsä voi elää täysin niin, että ympärillä olevat ihmiset ovat ”pahoja” ja ”koskaan ei käy tuuri”. Yleensä tällaisessa elämässä harjoittelu jää ”pienten vammojen” takia tekemättä. Se itselle mieluisa treeni ”ei auta juuri minua” ja se annettu neuvo ”ei sovi minulle.”

Kun halutaan menestyä urheilussa, pitää olla valmis ottamaan 15 askelta taaksepäin, jotta voi ottaa myöhemmin 18 askelta eteenpäin. Tiger Woods oli maailmanlistan ykkönen ja kuuli, että hänen swingissään olisi korjattavaa. Hän meni ja paransi swingiään, jotta voisi olla vielä parempi. Vaikka oli jo maailman paras!

Vaikkei se hetkittäin ei olisi niin kivaa. Sijoittamisessa siirretään kulutusta, jotta sitä voidaan tehdä isommin myöhemmin. Menestyksessä siirretään hetkellisesti voittamista.

Puolittainen sitoutuminen

Onko huippu-urheilija ”salil eka, salil vika” vai ”sit ku on kivaa” -tyyppi? Empiirinen tutkimukseni osoittaa, että ensimmäinen yhdistettynä hurjaan kykyyn palautua ja käsitellä suorituskykyään myös psykologisesti, pärjää pidemmälle.

Monessa muussakin asiassa avainsana on sitoutuminen. Perheelle kerran vuodessa annettu ”laatu-aika” on käsitteenä hyvinkin harhaanjohtava tai ”kerran isosti, ettei heti tarvii…” -ajattelu ei toimi niin briljantisti, vaikka kuinka toivoisi.

Parhaat urheilijat ja tiimit muodostavat parhaan ympäristön, jotta huippusuoritus voisi tapahtua. Kirurgi on tasan niin hyvä, kuin hänen adjutanttinsa leikkaustilanteessa sen sallivat sitoutumisellaan. Samalla lailla kuin kirurgi, curling-joukkueen kapteeni ei välttämättä pärjäisi muiden älämölömoppaajien kanssa, jos sitoutuminen ei ole samalla tasolla, kuin edellisessä porukassa.

Sitoutuminen on yhtä kuin aikaa. Sitä saa, kun päättää käyttää aikaa sinne, missä sitä oikeasti haluaa käyttää.

Yhdessä luodaan ympäristö huippusuoritukselle. Ja me olemme toistemme ympäristö.

Minä pikkaisen lainaten Suomen naisleijonien pelifilosofiaa

Päätön penkkiurheilu

Vaikka joka päivä avaisi pianon kannen ja asettaisi nuotit telineelle, ei soittaminen kehittyisi minnekään. Tai jos pimputtaa vain yhtä säveltä koko päivän.

Yhtä säveltä soittamalla oppii soittamaan yhtä säveltä.
Urheilemalla oppii urheilemaan.
Katsomalla pelejä oppii katsomaan pelejä

Ja yleensä vähän räpläämään kännykääkin samalla.

Älä käsitä väärin. Pelien katsomisella, analysoimisella ja sieltä opiskelulla on varmasti joku funktio sen kanssa, että urheilijasta tulee entistä parempi.

Mutta silti. Urheilija, joka käyttää kaiken aikansa mukavuusalueella soffalla pelejä katsellen mukavuusalueellaan, tuskin kehittää kovin kovaa tenniksen ykkössyöttyöä. Voit kehuskella kuinka paljon vain katsoneesi pelejä.

Tässäkin asiassa.

Maailma tottelee tekemistä.

Pelien katsomisella on oma paikkansa.
Sairaana.
Palautuessa.
Tiettyä taktiikkaa opetellessa.

Mutta aina vasta silloin, kuin on sovittu ja tehty se harjoitus, mikä tänä päivänä vie eniten eteenpäin. Ensin lajia, sitten fysiikkaa, sitten lepoa ja vielä päälle arkea. Tiskikone kannattaa silloin tällöin täyttää myös ja olo on parempi, jos kotona on muutenkin kuin haisevana pieruverkkareissa.

Lopuksi

Noh. Huomaahan tuosta, että tämä viimeinen P on minulle henkilökohtaisesti inhokki. Se vain vie ihan tolkuttomasti aikaa ja yleensä vielä kaikelta, joka veisi vähemmällä vaivalla ja enemmällä innolla hommia eteenpäin.

Sivusta seuraamalla oppii seuraamaan sivusta.

Kukaan ei ole täydellinen. Sorrun toisinaan kaikkiin kolmeen. Tästä ei tarvitse parantua. Urheilijan ura on lyhyt, mutta pitkä. Ehkä tärkeintä on, niin kuin elämässäkin on tärkeää.

Kun joku viisaampi sinua neuvoo.

Sitoudu kokeilemaan.

Ei kerran, ei kahdesti. Vaikka puoli vuottakin.

Kiikkustuolissa harmittaa enemmän, ettei jaksanut ottaa etäisyyttä tunteisiinsa. Seurata niitä sivusta ja kokea menestystä.

Vaan koki tunteensa ja seurasi menestystä sivusta.

__________________________________________________________________

Jos kirjoitukseni herättää ajatuksia, ideoita tai palautetta – otan sitä ilomielin vastaan alhaalla kommenttikentässä tai sähköpostilla osoitteeseen opivaurastuopeta@gmail.com tai Instagramissa @KejoEsa.

Kaikkea hyvää sinulle.

Elämä on kärsimystä buddhalaisittain

Useasti erilaisissa itsensäkehittämisen kirjoissa sekä muutamien valmentajavelhojen elämänkerroissa törmää ajatuksiin buddhalaisuudesta. Etenkin zen-buddhalaisuudesta. Olen törmännyt siihen niin useasti, että kun vielä syksyllä tyhjensin ukkini kuolinpesää ja upeaa buddha-patsaiden kokoelmaa, en voinut olla miettimättä ja tutustumatta asiaan enemmän.

Monelle tunnetuin ajatus buddhalaisuudesta on dukkha. Ja se usein käännetään life is suffering — elämä on kärismystä –muotoon. Vaikkei menneiden aikojen kielet käännykään ihan yhtä näppärästi, kuin ruotsin essee omista harrastuksista Google-kääntäjällä. Ei olisi tarvetta ehkä niin rajulle käännökselle, mutta silti.

Eikö elämä olekin kärsimystä?

Alati muuttuvaa, epätasaista ja monipuolista. Yhdessä asiassa on hyvää sekä huonoa. Iloa ja kärsimystä.

Tämän kirjoituksen syntymä ei liity hiljattain vietettyihin 27-vuotispäivääni. 22-vuotiaana laadin pidemmän, kuin viisivuotissuunnitelman. Vaurastumisen ja opettamisen aiheet ovat jääneet hieman vähemmälle hiljan. Puhutaan siitäkin tänään vähän. Olen ollut mietteliäällä päällä. Ikääntyminenhänkin on hieman kärsimystä.

Dukkha

Dukkha on termi, jolla buddhalaisuudessa tarkoitetaan käsitteenä elämän tuottamia kärsimyksiä. Dukkha voi olla myös elämän muutosta, kuten ovat tunteet, aika ja menestys.

Vahvoja tunteita kokiessasi voit huokaista, että et voi omistaa tätä tunnetta. Se tulee ja se menee. Samoin meditaatiossa opetellaan joskus kuuntelemaan, koska et voi kuulla mitään etukäteen. Etkä jatkaa sitä sen jälkeen, kun ääni on poissa. Ajasta et voi pitää kiinni. Etkä myöskään menestyksestäsi. Vuorosi tulee ja vuorosi menee. Kenellekään ei pidetä työpöytää, pukukoppipaikkaa tai hammasharjaa enää, kun aikasi on jo ohi. Poikkeuskena toki urheilussa paitoja silloin tällöin nostetaan kattoon. Mutta aika tulee vielä, kun kukaan ei muistamalla muista, mitä tämäkin pelaaja teki. Vain kirjoista, tilastoista tai muuten perittynä.

In twenty years, who cares?

Jos millään ei ole mitään merkitystä (20 vuoden päästä tai aikaisemmin), miten se asia pitää ottaa? Siitähän voi yhtä lailla voimaantua. Juosta torille heiluttamaan kalsareistaan tehtyä lippua. Tai musertua. Jos millään ei ole mitään väliä, miksi yrittää vaikuttaa mihinkään?

Jos aina voi luovuttaa, miksi luovuttaisit nyt?

Näillä kysymyksillä saa päänsä ihan mahdottoman sekaisin. Miksi kukaan halusi tutkia alkemiaa, jos kukaan ei tiedä, löytyykö koskaan keinoa tehdä vähäisemmistä aineksista kultaa? Miksi käyttää aikaasi oikeastaan yhtään mihinkään, jos mitään ei tiedä varmaksi?

Aletaan päästä aika nopeasti siihen, miksi yleensä määrittelen henkisen vahvuuden niissä asioissa mitä haluaa tehdä.

Vaikka tässä nyt tekemisen hetkellä tapahtuisi mitä tahansa. Jos se vaikuttaa siihen, teetkö tätä huomenna. Tai haluatko tehdä tätä ollenkaan.

Kannattaa etsiä jotain muuta tekemistä.

Elämän paradoksaalisuus

Yksi suosikkilainauksistani on Jim Carreyn lainaus rahasta. Hänellä on todella hyvä puhe valmistuneille, joka kannattaa katsoa. Ihan ajan ja rauhan kanssa.

Lainaus liittyy rahaan. Jim on todennut:

I think everybody should get rich and famous and do everything they ever dreamed of so they can see that it’s not the answer.

Jim Carrey

Eli vapaasti suomeksi:

Toivoisin, että jokainen oisi olla rikas ja kuuluisa ja tehdä kaikkea, mistä ovat unelmoineet. Sitten he voisivat nähdä, ettei se ole ratkaisu mihinkään.

Jim Carrey

Olen monesti pohtinut, kuinka vääryyttä olisi äkkirikastua. Moni tuntuu ajattelevan, että sehän tässä on tarkoitus. Jäädä töistä pois ja vilkutella töihin menijöille. Äkkirikastuminen olisi kauheaa.

Kokisinko, etten ansaitse rahojani?
Miettisinkö, kehen voisin luottaa?
Olisinko lapsellinen, jos laittaisimme kuitin puoliksi?
Saisinko vain vääriä ystäviä ja aitoja vihollisia?
Olisivatko ihmiset minua kohtaan lempeitä vain silloin, kun korttilompakkoni olisi mukana?

Maistuisiko oletettaville lapsilleni maailmanympärysmatkat isin kortilla, kun ei ole mitään tarvetta selviytyä?

Ehkä elämä on kärsimystä ja siinä selviytyminen tuottaa meille iloa. Siksi moni jaksaa tehdä työtä, jota vihaa. Tavata kavereita, joista ei pidä. Syödä ruokaa, jota ei haluaisi. Käydä salilla, vaikkei jaksaisi.

Kun selviytyy kärsimyksestä, saa pilkahduksen iloa jatkaa eteenpäin.

Valitse oma vankilasi

Elämähän on helppoa, jos se on vain kärsimystä.

Jos elämä on kärsimystä, joudut valitsemaan ne asiat, joiden eteen haluat kärsiä. Vanhemmuudesta ei voi saada pelkkiä hyviä puolia. Se näyttää yllätävän kovin monet. Ystävyydessä ei ole pelkästään syntymä- ja ystävänpäiviä. Parisuhde onkin sitten ihan oma juttunsa myös.

Minimalismissa on ajatus, että jokaista tavaraa kohti joudut käyttämään x-määrän aikaa. Entä jos jokaista asiaa, sitoumusta tai tekoa kohti ajatteletkin joutuvasi sietämään x-määrän kärsimystä sen asian kanssa. Valintasi helpottuvat.

Minkä asian eteen haluat kärsiä?

Jaatko kärsimyspisteitäsi niin kuin niitä olisi pohjattomasta kassasta jakaa?

Valitse se, mistä luovut

Sama kuin äskeinen, mutta toisinpäin.

Elämä on kärsimystä, koska voit tehdä monia asioita, mutta et kaikkea. Joudut valitsemaan ne asiat, minkä tekemättä jättämisestä kärsit.

Jos kuunteleminen on vuorovaikuttamisen ykköstaito, niin luopuminen on koko elämän ykköstaito. Kuunteleminen on puhumisesta luopumista, joten ihan luonnollinen yläkäsite-alakäsite-suhde saadaan tästäkin aikaan.

Tänään kirjoittaessa minua väsytti. On väsyttänyt liiaksikin viime aikoina. Päätin kuitenkin kirjoittaa. Luovuin somesta, kävelylenkistä ja biljardin peluusta hetkeksi ja päätin istua alas, vaikka kuinka se tuottikin kärsimystä.

Olisi helppo kärsiä, jos joku maksaisi heti kärsimyksestäni jotain.

Joskus kannattaa kuitenkin kärsiä, vaikkei mitään maksua ole heti näköpiirissä.

Elämän pitää olla kärsimystä

Jos shampanjaa joisi joka päivä, vesi voisi ollakin juhlajuomaa. Sekin on totta, että jos asiat menevät huonoon suuntaan, niin puhdas vesi on etuoikeutettua juomaa, mutta pysytään nyt nykytilanteen arvioinnissa.

Moni varakas ihminen tekee töitä aivan hullun lailla. Kuulemma kokeilivat liian ison mojiton kanssa lorvimista aurinkorannalla tai kalja-telkku-mökki -kolminaisuutta. Aika kävi nopeasti pitkäksi ja palasivat tekemään niitä asioita, joiden eteen haluavat kärsiä.

Työttömyys on ollut oma koettelemuksensa. Samaan aikaan en ole kokenut olevani tarkoitukseton tai toimeton.

Vissi ero, nääs.

Lopuksi

Kun päättää sen minkä eteen haluaa kärsiä, joutuu joskus kärsimään siitäkin, että meinaa onnistua siinä. Jonkun mielestä teet töitä liian paljon, toisen mielestä liian vähän. Yksi pääsee 20 tunnilla, kun toisella menee 50.

Oli kärsimyksiä enempi tai vähempi, joka tapauksessa kärsit.

Vaikuta siihen, mistä – miten ja milloin kärsit.

You will have bad times, but they will always wake you up to the stuff you weren’t paying attention to.

Robin Williams

__________________________________________________________________

Jos kirjoitukseni herättää ajatuksia, ideoita tai palautetta – otan sitä ilomielin vastaan alhaalla kommenttikentässä tai sähköpostilla osoitteeseen opivaurastuopeta@gmail.com tai Instagramissa @KejoEsa.

Kaikkea hyvää sinulle.

Tilannetaidot

Olen jonkin aikaa pohtinut taitoja, joille ei oikein ole löytynyt sanaa. Nämä taidot ovat vahvasti kontekstisidonnaisia. Niiden käyttäjä voi hävitä tänään ja voittaa lopulta. Eikä hän voita yksin, vaan yhdessä. Jos voittaa, ei käytä maksimaalista nöyryytystä vaan niin pieniä keinoja, kuin on tarpeen. Nämä taidot ovat tärkeitä johtajalle, mutta hyvä alainen voi pelastaa montakin vaikeaa hetkeä osoittamalla erinomaista kykyä näissä taidoissa.

Taas yksi äänikirjapalvelun kokeilujakso oli päättymässä ja kaikki kiinnostavimmat uutuudet (onneksi nykyään enemmän, vanhoja uutuuksia, mutta uudessa formaatissa) jo kuunneltuna. Piti keksiä vielä yksi sopiva, joka ei jäisi harmittamaan jäädessään kesken. Tartuin Nunchiin.

Mikä on nunchi?

Nunchi on korealaista perinnettä oleva termi, jolla tarkoitetaan kykyä hoksata nopeasti muiden ihmisen ajatuksia ja tunteita sillä hetkellä tapahtuvassa tilanteessa. Perinteinen suomalainen lähestyminen ulkopuolelta ja yrittäen arvata, mitä toiset tuntee — ei osu lähellekkään tätä hienoa ajatusta. Hyvä nunchi, tai kuten korealaiset kehuvat, jos onnistut siinä nopea nunchi edellyttää, että tilannetta tarkkaillaan paikan päältä, sen kontekstista käsin.

On vaarallista loukata toisten tunteita tahallaan. Vielä vaarallisempaa se on, jos sitä tekee tajuamatta sitä itse.

Korealainen, tarkistamaton, mukaelma nunchin perusajatuksesta

Korealaisten nunchi on tiukkoja sääntöjä, jotka helpottavat jokapäiväistä elämää. Länsimaalaiselle ne voivat kuulostaa kovin tiukalta. Et voi puhutella isoveljeäsi kaverillisesti, sillä hän on sinua vanhempi. Kunnioitat vanhempia ihmisiä. Kun astut huoneeseen, et missään nimessä voi olla ensimmäinen, joka puhuu tai aloittaa heti vaikkapa vitsillä tunnustelematta ensin tilannetta. Miksi? Mieti hetki ja lue pidemmälle.

Nunchikasvatus

Opettaja ei välttämättä kerro, mitä tarvitset mukaasi, kun hän antaa huomisen aiheeksi kuvataiteen tunnille lampunvarjostimen tekemisen. Oppilaan tulee itse selvittää, mitä hän tarvitsee. Myöskään huomisen kokeen luokkaa ei toitoteta oppilaalle 72 kertaa, vaan hänen tulee itse selvittää, missä koe järjestetään. Oppilaan tulee itse tehdä omat johtopäätöksensä, onko sille jokin syy, jos kaikki toimivat samalla tavalla. Ei seurata sokkona, vaan tehdä päätöksiä.

Korealaisista oppilaista kasvaa omatoimisia ja rohkeita selvittämään asioita. He oppivat lukemaan opettajastaan, mikä on tärkeää. Kaikki ei tule valmiina, pureskeltuna ja jokaiselle erikseen jaoteltuna. Kovin ristiriitainen neuvo yhteen suosikkiini — kohtele kaikkia samalla tavalla kohtelemalla heitä eri tavalla — viisauteen. Samalla tässä on oikein hyvä pointti, eikä kaksi asiaa ole välttämättä vastakkaisia kuin äärimmilleen vietynä. Eikä asiat liika törmää, kun niillä on hivenen etäisyyttä toisiinsa.

Miten olla tilannetaitoinen?

Meillä on erilaisia termejä, jotka liippaavat läheltä. On tunneälyä ja tilannetajua. On ymmärrettävää, että termejä on monia, kun tilanteitakin on kovin monenlaisia! Perhetilanteita, johtamistilanteita, parisuhdetilanteita. Harrastustilanteita, työtilanteita ja lista vain jatkuu.

Haastoin itseäni ja kokeilin, saisinko tiivistettyä muutamaan timanttiseen keinoon, kuinka olla tilannetaitavampi. Universaaleja, monikäyttöisiä peruskiviä, joihin on helppo nojata, joka tilanteessa. Palkintona sille, joka ajatuksella luki tuolta miksi ei saa avata vitsillä, kun tulee huoneeseen… -kohdasta niin avataan peli heti sillä!

Vältä kaikin voimin keskustelun avaamista vitsillä tai neuvolla astuessasi huoneeseen

Nunchin yksi tärkeimmistä säännöistä on välttää huoneeseen astuttuaan tilanteen avaamista vitsillä. On todella tahditonta heittää vitsi, kun huoneessa on juuri keskusteltu ystäväsi äkillisesti menehtyneestä sukulaisesta. Mutta kun sitä ei voi tietää! huutaa jokaisen meidän sisäinen marttyyri. Ei voikaan. Tärkeää onkin aina tietää se, mitä et voi tietää ja pelata palloa siitä lähtökohdasta käsin.

Toinen aivan jokaista vuorovaikutussuhdetta mullistava vinkki on ymmärtää, että kysymätön neuvo on vittuilua. Ei voidaan ottaa vittuiluna. Vaan se on. Moni meistä ryntää tilanteeseen ja katsoo täysin kontekstin ulkopuolelta asiaa, että ”Hei! Ei noin voi tehdä.” Ylinopeutta voi ajaa, kun isoäitisi saa sairauskohtauksen. Joskus meillä ihmispoloilla on pyrkimys perfektionismiin ja puutumme mitä pikkumaisimpiin asioihin, jotka ovat meille tärkeitä. Jos ne eivät ole muille tärkeitä sillä hetkellä, seuraa hetki pidempään. Vaikka kuinka sisäisen marttyyrisi parhaaseen kaveriin sisäiseen perfektionistiin sattuu. Toinen voi antautua avullesi ja kysyä neuvoa kahden sekunnin kuluttua. Mutta heti kun hän kysyi neuvoasi ensiksi, kaverin vastaanotin on viritetty paljon paremmille taajuuksille.

Väitän, että syystäkin perfektionismiin taipuvaista henkilöä kutsutaan perfektionistiksi. Siitä voi tehdä oman johtopäätöksensä, kuinka kaunista ja hyvää tuottava sen sanan loppuosa on. Tämä onkin ihan toinen tarina, toinen kirjoitus…

Sano itsellesi päivänselvät asiat ääneen muille

Tämä perusta toimii jokapäiväisessä kommunikoinnissa ja tilanteessa. Meille suomalaisessa kulttuurissa on vain tiukkaan istutettu, että turha höpöttäminen pois. Jos käyt kierroksilla, stressaa ja olet aivan jumalattoman v*ttuuntunut… Jokaista helpottaa, kun sanot sen ääneen. Minä olen aivan todella vihainen, mutta en kenellekkään teistä. Kun se on sanottu, jotakuta saattaa vaikka kiinnostaakin, että miksi. Saatte yhdessä valita, jutteletteko siitä vai ette. Mutta toiselta häviää huoli siitä, että suuttuikohan hän, kun en tervehtinyt häntä tietyllä tavalla, kun hän tuli.

Joskus on itsestäänselvää, että kuulit mitä toinen sinulle sanoi. Jos sanoitat kuulemasi takaisin puhujalle, toinen tuntee tulleensa kuulluksi. Ei huono, vai mitä? Kaikkia helpottaa myös, kun puhut rehellisesti. Et vitvo etkä vatvo tekemistä vaan sanot, ettei tämä ole arvojesi mukaista/sinulle tärkeää/minua pelottaa tehdä se. On nolompaa jäädä kiinni siitä, että yrittää ohjata tilannetta omasta mielestään viekkaasti, vaikka koko muu porukka näkee ketunhäntäsi.

Ei ole noloa olla heikko. On ihailtavaa olla tarpeeksi vahva myöntääkseen, että on jossain asiassa heikko.

Taistelun voi hävitä vaikka sodan voittaisikin

Aika on pahin vihollisemme. Huomaan monesti, kuinka olemme malttamattomia ja asiat pitäisi saada kuntoon heti. Oli huojentavaa, kun Westerlundin Erkka muistutti, että hienojen ja isojen asioiden tekemiseen pitää sitoutua noin 7-25 vuodeksi.

Valmentajana minulla oli monta tilannetta, jossa jouduin punnitsemaan kahden asian välillä, että kumpi on tärkeämpää. Välitön menestysodotus vai syntyvä luottamus? Toiminko tässä tilanteessa niin, että valitsen ratkaisun A, jossa meillä on isompi onnistumisprosentti juuri nyt, juuri tänään. Vai ratkaisun B, jossa osoitan luottamukseni toisenlaiseen ratkaisuun, jota voidaan tarvita jos joku tärkeä pelaaja loukkaantuu tai joku saa paikan ratkaista ottelun odottamattomassa paikassa, odottamattomalla tavalla.

Lose the battle to win the war

Sun Tzumainen sotaviisaus

Maksamme monesta asiasta hintaa. Raha on halpaa, sillä usein kalleinta on tunnehinta. Seuraat intohimoasi ja maksat siitä viettämällä vähemmän aikaa läheistesi kanssa. Nämäkin tilanteet vaativat tilannetaitoa ja ”sodan” voittamista. Yksittäisistä taisteluista voi luopua, jos matka on mahtava ja lopussa voit seistä päätöksesi takana. Monesta asiasta tulee todella rumaa, kun niihin yritetää väkipakolla sotkea raha, menestys ja intohimoinen tekeminen.

Maailma tottelee tekemistä, enemmän kuin ideointia, ajattelua ja puhumista. Rahan ja menestyksen haaliminen ilman intohimoa… Tekisitkö joka tapauksessa?

Oletko oikeassa taistelussa, mutta väärässä sodassa?

Vastaa, kun sinulta kysytään

Jos joku tilanteiden pelastaja pitäisi nostaa esille, niin tässä olen mielestäni aika lähellä maalia.

Meillä ihmisapinoilla on taipumus tunkea omaa ajatteluamme joka paikkaan. Kun ystäväsi kysyy ”ojentaisitko minulle maitoa?” alat pelata aivan väärää peliä saivartelemalla hänelle hänen kauramaitovegetarismistaan ja sen ”ilmeisestä loppumisesta”.

Tässä maitoa-ojentamaton-pöljä oletti hölmöjä asioita (miettimättä, mitä hän ei tiedä) eikä (kaikki maailman kirosanat) suorittanut sitä perustehtävää eli pyyntöä, mikä hänelle esitettiin. Toisesta tuntuu siltä, ettei häntä a) kuunneltu ja b) arvostettu sen vertaa, että kun suun avasi, niin jotain voisi tapahtua silkasta ystävällisyydestä. People like us do things like this. Tai tässä tilanteessa jatkossa toivottavasti ei näin!

Vetäisin tähän väliin pari henkosta, meinaan nostaa kierroksia tällainen tuplahölmöily.

Luovu turhasta uteliaisuudesta ja toimi silkasta palvelunhalusta. On todella ikävä pilata yllätys työntämällä oma räkäinen nenä joka paikkaan. Erikoiskahvi vaahdotetulla maidolla maistuu paremmalta, kun selviää, että se maito olikin tarkoitettu sinulle eikä hänelle.

Vastaa, kun kysytään tilanteen vaatimalla tavalla. Ja jos et saa pidettyä uteliasta mieltäsi kurissa tai tuntuu kiusalliselta olla hiljaa, niin kysy vasta sitten. Miksi-kysymys on paha, mutta muillakin kysymysmuodoilla saa vahinkoa aikaan. Parasta olisi silloin tällöin kestää hetki hiljaisuutta.

Lopuksi

Ehkä paras tilanneninjan taito kuitenkin on hoitaa tilanteita vaivaamatta muita, nostamatta meteliä ja piileskellen sopivasti varjoissa.

Kun voit valita, kokeile vaivata muita sopivasti, toimia avoimesti ja osoita selvästi, mihin olet pyrkimässä.

Kuuntele ensin, kysy jos et ymmärrä ja katso sekä kokeile sen jälkeen uudestaan.

____________________________________________________________________

Jos kirjoitukseni herättää ajatuksia, ideoita tai palautetta – otan sitä ilomielin vastaan alhaalla kommenttikentässä tai sähköpostilla osoitteeseen opivaurastuopeta@gmail.com tai Instagramissa @KejoEsa.

Kaikkea hyvää sinulle.

Tavoitteellinen vai tavoitteeton toiminta?

Tavoite. Tavoitteellisuus. Tavoite ohjaa toimintaa. Tavoitetta kohti. Tavoitteellinen urheilija.

Tavoite on minulle asia, jota kouhkataan välillä turhankin paljon. Ei se minusta mukavuudenhaluista elämän virrassa kuljeksijaa tee. Tämä kouhkaaminen saa minut vain pohtimaan, että mikä sen tavoite-sanan sisällä on tärkeää. Tavoite ja tavoittellisuus on helposti vain yksi sana muiden joukossa, joka kuvaa tekemisen tasoa, sitoutumista ja vastuullisuutta siitä, miten suhtaudumme johonkin asiaan.

Hyvää tavoitteenasettamista on laittaa oman punttisaliohjelmaan oman suosikkijoukkueen logo tai vaikkapa 200 metrin tavoiteaika kissankokoisilla kirjaimilla. Onko se sitten enemmänkin unelma. Hieman vähemmän hienostunutta tavoitteenasettelua on lätkäistä tavoitteeksi en pelaa enää kaudella 2021 alasarjoissa. Vahvistitkin juuri huomaamattasi sitä, mitä et halua tapahtuvan. Mieli kun ei ymmärrä, mitä se ei tarkoittaa. Pidä lasi kädessä on parempi neuvo lapselle, kuin älä missään nimessä pudota lasia.

Kilpailun voittajalla ja häviäjillä on useimmiten sama tavoite. Mutta eri lopputulos.

Mikä tulee ensin?

On oikein pitää tavoite mielessä, mutta on hankalaa aloittaa kaiken suunnittelu siitä. Lopetat yhden asian ja alat paneutua hirveästi toiseen. Päätät, että tässä minusta tulee huippu ja kesällä teen huippu-suorituksen. Viikon päästä ei kiinnosta enää sekuntiakaan laittaa asiaa juuri tähän asiaan. Jää venyttelemättä ja spagaati tekemättä. Olikohan tämäkin asia enemmänkin ulkoisesti annettua, kuin sisäisesti päätettyä?

Toinen vaarallinen lähestymistapa tavoitteiisin on kerätä niitä monenkymmenen asian lista. Hajoittaa oma keskittyminen ja huomata, että suorittaa elämäänsä tehden tehtävälistaa, ei unelmaansa kohti. On hienoa, että haluaa tehdä paljon asioita. On hienoa, että uskaltaa julkaista tavoitteensa nettisivuillaan. Jos sen tekee kuitenkin vain mainosrehvastelumielessä, niin matkasta nauttiminen saattaa unohtua. Elämä on matka, oppimismatka. Isoissa asioissa pitää sitoutua 7-25 vuodeksi uuden tai vanhan edessä. On vaikea olla maailman paras tenniksen pelaaja, jos tavoitelistalla on benjihyppy, pääsarjatason lentopallo-ottelu passarina ja tietyn merkkinen auto.

Usein puhutaan, että kukaan ei kadu kuolinvuoteellaan, että tuli tehtyä liian vähän töitä. Katuukohan kukaan, että kun en perhana ehtinyt ostaa sitä katumaasturia?

Tyytyväisyys tulee siitä, että illalla nukkumaan mennessä tiedät tehneesi tänään parhaasi tullaksesi niin hyväksi, kuin vain pystyt.

John Wooden

Kenen tavoite?

Moni kohtaa toisen ja tekee arvion hänestä hänen tavoitteidensa perusteella. Kuinka paljon hän haluaa saavuttaa? Mitä hän odottaa elämältään? Ja itsensä kehittämisen sijaan alkaakin kehittää omia tavoitteitaan. Hyvä suunta varmasti jokaiselle ajoittain. Tärkeämpää on kuitenkin kehittää sinua itseäsi ihmisenä. Oppimalla, kokemalla ja tutkimalla itseäsi sisältäpäin. Maailmanmestarilla ja piirimestarilla voi olla sama tavoite  — olla paras urheilija omassa lajissaan. Maailmanmestaruus ja piirinmestaruus ovat molemmat kuitenkin katoavaa menestystä. Sitä pitää puolustaa joka vuosi uudestaan.

Haluatko sinä tehdä sen? Vai mitä sinä oikeastaan haluat tehdä?

Success is never final — failure is never fatal.

John Wooden
Tavoite vai systeemi?

Tavoitteiden kehittämistä tärkeämpää onkin kehittää systeemiä. Mikä vie sinut sinne, minne haluat? Teetkö asiat, niin kuin maailmanmestari? Miksi sinussa ei missään nimessä tule maailmanmestari?

Systeemi on urheilijalle ne teot, mitkä vievät hänet tavoitteeseen.

Systeemi. Se, että treenaa kahdesti maanantaista torstaihin, kerran perjantaina sekä lauantaina taas kahdesti ja lepää sunnuntain, kuulostaa hyvältä systeemiltä. Ravinto, lepo, psyykkinen vahvuus sekä fyysinen suorituskyky yhdessä levon kanssa. Monihan tämän tietää, useampi kokeileekin. Silti viikoittain näen ihmisiä, jotka vakavalla naamalla sanovat, että tavoitteeni on tämä, eikä sitoudu tekemään puoliakaan siitä, mitä se vaatii. Toinen vaihtoehto on, että antautuu vain puolittain. Teen tämän osan, mikä on mukavaa ja yritän joko toisten kustannuksella tai muuten hieman hämärästi päästä tavoitteeseeni. Kyynärpäätaktiikalla tai valtapeleillä. Taas pääsen suosikkimietteeseeni.

Tekisitkö joka tapauksessa sen, mitä tänään teit? Teetkö sen jälkeenkin, kun se ”sitten kun” hetki on mennyt?

Jos on verrattoman paljon onnellisempi tavoitteen saavuttamisen jälkeen, kuin siihen pyrkiessä…

Miten asettaa tavoite — SMART

Tarkoitukseni ei ole puhua sinua ympäri tutkimaan mieltäsi etsien sisäistä zeniäsi (jota kyllä suosittelen silti) ja ”unohtamaan” kaikki tavoitteet. Tehkäämme mielummin oikeita asioita, kuin irrallisia asioita oikein. Kun asetat tavoitteen, tee se hyvin. Tee se itsellesi. Päivittäisiä tavoitteita. Kuukausitavoitteita. Vuositavoitteita. Elämäntavoitteita. Opi matkalla ja tutki, mittaa ja ennenkaikkea tee oikeita asioita.

Always in sight, never out of reach.

Kun olet naulannut teesin kotisi seinälle, jota kohti lähdet kulkemaan, mieti SMART-kaavaa. En ole tätä(kään) akronyymiä keksinyt. Eikä tietoa voi omistaa. Minulle SMART tuli ensimmäisen kerran vastaan Peter Druckerilta. Tällä pääsee ehkä lähemmäksi oikeita asioita.

Specific — Tarkka. Tavoitteesi tulee olla tarkasti määritelty. Ostan joskus Teslan vai Ostan käytetyn punaisen Teslan syntymäpäivänäni 5.3.2025.

Measureable — Mitattava. Tavoitteen toteutumista tulee voida mitata. Olen vahvempi urheilija keväällä vai nostan rinnallevedossa 120 kiloa talvikauden viimeisissä testeissä. Se, onko rinnallevedon korrelaatio urheilijaurasi tavoitteiden kanssa on niiden oikeiden asioiden pohtimista.

Attainable — Saavutettavuus. Tavoitteen tulee olla saavutettavissa. Haikailetko kauaksi, vaikeita ja isoja asioita? Hyvä. Jos oletetaan, että tavoitteet onnistuvat keskimäärin 80 prosenttisesti, niin 10 asuntoa tavoitteleva asuntosijoittaja onnistuu saamaan 8 asuntoa. Ehkä sama ei toimi, jos pelaa vielä yhdellä asunnolla ja tähtää 1000 asuntoon. Asia voi olla saavutettavissa, mutta voitko olla varma, että pidät siitä? Se peli on ihan erilainen, kuin pienempi peli. Joku on hyvä suuryhtiön johtaja, toinen pienen yhtiön. Eivätkä he välttämättä halua mistään hinnasta vaihtaa paikkaa. Kaikkea et voi vielä nähdä, vaikka voit kuvitella. Ehkä tavoitteen voisi pitää näkösällä? Tärkeää on yrittää nähdä. Katsoa.

Relevant — Merkityksellisyys. Tavoitteen tulee olla merkityksellinen. Se, joka löytää merkityksiä asioille, tulee tekemään merkityksellisiä asioita isosti. Merkityksellisyys on haastavaa. Monille se on mitaleja, kunniaa ja selkääntaputuksia. Glooria. Näittekö, minä tein sen? Kaikki tämä tulee ulkopuolelta. Voi urheilumieltä osoittamalla saada ulkoista kunnioitusta, kuten jousiammunnassa ja triathlonissa hiljattain tapahtui. Onko sillä kuitenkaan mitään merkitystä, jos et voita kilpaillen itseäsi vastaan vaan vahingossa? Onko leivänmurut maton alla ”siivottu”? Elät asian kanssa itse lopun elämääsi.

Time — Ajallinen. Milloin? Usein monissa johtamistilanteissa tai ihmiselämässä saan vastaani aivan tuhottomasti ideoita. Höpinää. Jargonia. Niissä asioissa kuten tavoitteiden asettamisessa liki tärkein tekjiä on AIKA. Ei ole mitään merkitystä, mitä PITÄISI tehdä, vaan sillä on väliä, MITÄ JA MILLOIN TEET. Idea-, pitäisi-, voisi-, sittenkun- ja ehkä-joskus-ajatukset on hyvä keino täyttää pää turhalla tavaralla ja päätyä katsomaan televisiota ilman mitään tavoitetta. Monelaiselle tekemiselle on aikansa ja paikkansa, oikea asia on keskittyä, kuka päättää ja toteuttaa sen?

Palavereita palaverin pitämisen takia. Tunnin palaveri ja ei päätetty kertaakaan kuka tekee minkäkin asian. Sama asia, mutta ryhmässä.

Minulle kaikista kauheinta on kuunnella, kuinka parikymppiset pohtivat, mitä tekevät sitten kun ovat elääkkeellä, koska työskentely ei kiinnosta pätkääkään. Ensimmäiseltä urheilu-uralta opin, että se loppui ennen kuin tajusin itsekään. Unissakävelin sen läpi. Syksy tuli aina todella nopeasti.

Meillä on vain kaksi elämää. Toinen alkaa, kun tajuamme, että niitä onkin vain yksi.

Confucius

Kaikki ne asiat, mitä voi matkan päähän laittaa tulee kyllä vastaan, jos terveys sen sallii. Tänään on kuitenkin tänään. Ja tänään on hyvä päivä.

Tänään kannattaa tehdä just niitä asioita, mitä haluaa tässä elämässä tehdä.

Ja pistää systeemi kuntoon sen mukaisesti.

Ensi kertaan. 🙂

____________________________________________________________________

Jos kirjoitukseni herättää ajatuksia, ideoita tai palautetta – otan sitä ilomielin vastaan alhaalla kommenttikentässä tai sähköpostilla osoitteeseen opivaurastuopeta@gmail.com tai Instagramissa @KejoEsa.

Kaikkea hyvää sinulle.

Ystävyys = ajankäyttö + antautuminen

Näin se kiire yllätti, kuin joka vuosi talvi yllättää autoilijat Suomessa. Asioilla on taipumus tapahtua ryppäissä. Niin hyvien kuin huonojenkin. Tällä hetkellä on liian monta aivan fantastista asiaa päällä yhtä aikaa. Onneksi elämä näyttää myös nurjaa puolta, kun yhtä aikaa useampi laskuttaja muistuttaa olemassaolollaan ja käyttötavarat päättävät väliaikaisen kohtalonsa. Onneksi asioilla on taipumus myös järjestyä parhain päin.

Eilen 14.2.2021 oli jälleen kerran ystävänpäivä. Ja poikkeuksellisesti laskiaissunnuntai samassa kohdassa. Laskiaisen perinne on kiinnostava sekin, mutta päätin kirjoittaa mielummin ystävyydestä. Se on vaikea harrastus. Tai arvo tai elämäntehtävä. Kansalaistaito tai täyteläisen elämän välttämätön kananmunanvalkuainen.

Se on minulle itselleni niin tärkeä asia, että sille voisi antaa lisää painoarvoa opetussuunnitelmassa. Siinä pätee tuttu ajan laki – se mihin käytät aikaasi, se vahvistuu. Tämän seikan huomaat siinä, kuinka itse tehty joulukortti herättää paljon enemmän joulumieltä, kuin WatsAppin ryhmäviestillä laitettu hassu jouluntoivotus. Sekin voi olla toimivaa, mutta siinä on yksi haaste. Ystävyyden jatkuva haaste.

Mietimme ystävyydessä paljon sitä, mikä on minulle 1. helppoa 2. mukavaa ja 3. tärkeää.

Kohtele kaikkia samalla tavalla, kohtelemalla heitä eri tavalla.

Vaikka ystävyys (ja vanhemmuus ja parisuhde ja…) on monesti pohjimmiltaan sitä, että sinä antaudut. Antaudut miettimään, mikä on toiselle tärkeää. Mikä on toiselle arvokasta.

Useammat suomalaisen koulukasvatuksen käyneet muistavat uskonnon oppituntien kultaisen säännön. Tee toiselle, mitä haluaisit itsellesi tehtävän. Ihaaaan… Kiva… Neuvo. Ihan hyvä. Muistan, kun edesmennyt lukion äidinkielenopettajani kertoi hänen arvosteluasteikkonsa. Muita arvosanoja en muista, mutta huonoin oli IK. Eli Ihan Kiva. Eli ihan paska. Mutta kivemmin sanottuna hei!

Jos toimisin tämän neuvon mukaan, niin olisin laittanut puolisolleni curling-ottelun valmiiksi, kun hän tulee kotiin. Olisin woltittanut ruuan valmiiksi intilaisesta, taas kerran, ja sauna olisi lämpiämässä. Koko iltana ei puhuttaisi juuri mitään ja saunassa kuunneltaisiin joko Jari Sarasvuon monologia tai Esa Saarisen luentoa. Kiukaan urkujen soittaessa rauhoittavaa sinfoniaansa.

Se olisi minulle mukavaa. Se olisi minulle mukavaa, jos olisin yksin. En usko, että kovin montaa puolisoa tällainen ystävänpäivändinneri houkuttelisi. Meilläkin vietettiin ihan toisenlaista iltaa. Molemmat antautui ja meillä oli todella hauskaa.

Ystävyydessä ja vanhemmuudessa toimii sama yhteinen sääntö. Mitään laatuaikaa ei ole olemassa. On vain aikaa. Emme muistele, kuinka paljon rahaa käytimme vaan sitä, kuinka tunsimme siinä ajassa, kun olimme tekemässä jotain yhdessä. Joko ollaan tekemisissä tai sitten ei olla. Kerran vuodessa hienossa ravintolassa virkamiesmäisesti syöden vai viikko mökillä verkkarit suhisten.

Kun olet reissun päällä, joko tavataan tai ei. Töitä kyllä tulee, miksi et seuraavalla kerralla poikkeasi kylässä? Kaikilla meillä on aina kiire. Se se vasta hullua kuulemma onkin, kun ei ole mitään tekemistä. Aina aikaa löytyy, kun sitä oikeasti tarvitaan tai sille saa jotain arvokkaampaa tekemistä.

Ihmiset eivät muista, mitä heille sanoit. Eivätkä miten sanoit. Vaan sen, miten saat heidät tuntemaan.

Mika Poutalalta kuultua

Ehkä tärkein kaveritaito kuitenkin on kuunnella ja ymmärtää. Tässä on paljon jotain samaa, kuin viime viikon kirjoituksessani. Peilaamme monia juttuja näissäkin omasta elämästämme.

Kyllä he ymmärtävät, kun minulla on nyt tällainen elämäntilanne.
Kyllä me vielä ehdimme, nyt on niin kovasti kiirettä.
He tykkäilevät kuvistani/eivät tykkäile kuvistani, se tarkoittaa….

Jos et anna mahdollisuutta kuunnella, toinen ei voi ymmärtää. Kukaan ei lue ajatuksiasi – hiljaisuutesi tuntuu samalta, kuin et olisi tekemisissä ollenkaan. Kuten lukutaitoinen, joka ei lue koskaan, on yhtä huonossa asemassa, kuin lukutaidoton. Kun saat mahdollisuuden kuunnella, kuuntele. Kuuntele niin, että yrität pohjia myöten ymmärtää, mitä toinen puhuu. Kysy vain tarkentavia kysymyksiä, miksi hän kokee näin. Ei mitään faktojen tarkistelua tai spekulointia tai neuvomista, että olisiko se sittenkin pitänyt se Toyota sinunkin ostaa (koska sinullakin on ollut Toyota jo 3 autoa putkeen).

On hirveän vaikeata olla hiljaa yli puoli minuuttia ja oikeasti kuunnella. Yhtä vaikeaa on yrittää tehdä tulkintoja omista tulkinnoista. Hän käyttätyi noin, hän tarkoittanee varmaan siis… Teet tulkinnoistasi tulkintoja ja parhaimmillaan pyörit omassa itsesäälissä puoli päivää.

Ja loppujen lopuksi selviää, ettei toinen ajatellut yhtään mitään sen suuntaistakaan.

Photo by Sebastian Voortman on Pexels.com

Aina on hyvä pohtia, oletko sinut omien valintojesi kanssa.

Mikä on sinulle tärkeää?
Miksi näet ystäviä?
Miten näytät, että asia on sinulle tärkeää.

Minä olen sinut tämän asian kanssa, kun joka kesä otan auton alle ja painelen käymään pitkän etelänreissun. Aina, kun olen liikenteessä, yritän nähdä ystäviäni. Vaikka se maksaisi enemmän.

Rahaa minulla voi olla enemmän kuin aikaa.
Ja sitä voi aina tehdä lisää.

Sitten kun hyvin pyyhkii, niin niitä hyvien aikojen haaskalintuja kyllä riittää.
Valitse tarkoin, ketkä mahtuu sinun laivaasi.

Ketkä eivät keikuta venettä?
Sen näkee yleensä varhain.

Pidä heistä kiinni.
____________________________________________________________________

Jos kirjoitukseni herättää ajatuksia, ideoita tai palautetta – otan sitä ilomielin vastaan alhaalla kommenttikentässä tai sähköpostilla osoitteeseen opivaurastuopeta@gmail.com tai Instagramissa @KejoEsa.

Kaikkea hyvää sinulle.

Älähöpsismin alkeet

Tauko ei ole tauko ilman hiljaisuutta. Noin kuuden viikon talviloma on levätty. Aiheita on muhiteltu ja keskitytty välillä muuhun. Kun vielä opiskelin, kävimme puolisoni kanssa yleensä loppiaisen aikoihin tammikuussa ulkomailla lomailemassa. Turistikohteet olivat ihanan rauhallisia ja saimme keskittyä toisiimme. Keli ei ollut täydellinen, mutta se ei ollut tärkeintä.

Oli helpompi muistaa, mikä on tärkeintä. Se unohtuu tasaisin väliajoin. Ja usein se huomataan liian myöhään. Olet varmaan kuullut sanottavan, että toivottavasti ensi kerralla kenenkään ei tarvitse kuolla, että ollaan yhteyksissä. Tai jotain sinne suuntaan.

Kuuntelen tällä hetkellä Johann Harin kirjaa Mielen yhteydet – Masennuksen todelliset syyt. Ottamatta kantaa siihen puoleen, mitä Hari puhuu masennuslääkkeitä vastaan – ostan mielelläni hänen ajatuksensa roska-arvoista. Aineellisista arvoista. Kuinka havittelemme enemmän ja se tekee meistä onttoja sisältä.

Work will come again. But childhood is only once.

Isä vaimolleen kieltäydyttyään työkeikasta, jonka takia sirkus olisi jäänyt lasten kanssa näkemättä

Roska-arvoja on kaipuu paremmasta televisiosta. Olen onnellinen, kun…. Sitten, kun… Kun voitan jotakin. Kun saavutan jotakin. Kun eläköidyn, en koskaan tee enää mitään ammattiini liittyvää. Kaukana on länsimaalaisten ajatus siitä, mitä japanilainen ikigai on. Tai ichigo ichie. Ajatella, että joku eläköityy tekemällä samaa asiaa, mutta vähemmän. Tai suomalainen ajattelisi, joku päivä minä kuolen sijasta, että minä elän jokaisena päivänä, jona en kuole.

Piti tänään kirjoittaa ihan toisesta aiheesta. Sellaista tapahtuu, paremmissakin piireissä. Ehkä kiedonkin näitä aiheita vähän yhteen. Puhutaankin vuorovaikutuksesta ja siitä, mikä siinä on tärkeää.

Yksi suosikkiaiheistani on, kuinka unohdamme vuorovaikutuksessa sen, mikä on tärkeää. Olemme jostain syystä oppineet, että tärkeintä olisi a) kertoa neuvoja, b) kertoa omia kokemuksiani ja c) palauttaa toinen todellisuuteen tai asettaa toisen suru mittakaavaan.

Minä haistattaisin pitkät hänelle.

No minulle yliopisto oli ihan lasten leikkiä

Älä höpsi, eihän tuo nyt iso asia ole.

Mutta sinullahan on vielä kaksi isovanhempaa jäljellä, onnenpekka!

Minä olin koko päivän töissä muille kiva, nyt olen kärttyinen teille kaikille!

Kuulostaako edes etäisesti tutulta tai omalta ajatuksenjuoksultasi? Uskon, että useimmat meistä lankeaa näihin useimmiten. Itsekin paasaan tänne totuuksiani, jotka toisinaan elän arvojeni vastaisesti valheellisesti elämässäni. Neuvon toista surun hetkellä. Kerron, kuinka helppoa se oli minulle. Vähättelen. Sulkeudun ja eristäydyn kotona samalla toivoen, että joku toimisi aivan päinvastoin, kuin mitä kehonkieleni heille osoittaa. Olen vain senpai, vanhempi oppilas.

Jos joku kysyy minulta, kuinka kehittää vuorovaikutustani. Ohjaan hänet lukemaan kirjoja, jotka neuvovat, kuinka vuorovaikuttaa lasten kanssa. Esimerkiksi tämän ja tämän. Näistä kirjoista ja pipetin pisaran kokoisesta kokemuksestani olen muodostanut viisi kuolemansyntiä, jotka välttämällä pääset pitkälle.

Viisi kuolemansyntiä

  • Äläs nyt höpsi, ei tuo nyt ole mitään.

Älähöpsismi, kuten otsikossa sanotaan. Lapsuudessamme usein pohdimme tunteitamme esittämällä ne jollekin muulle. Pienestä lapsesta pitäen ihminen haluaa tulla kuulluksi. Usein kiireessä tai muuten vain kokeneempana karaktäärinä aikuinen saattaa tuumata pienelle lapselle, että äläs höpsi.

Muistan elävästi, kun koulunkäynninohjaajana pieni lapsi tuli kertomaan minulle, että hänen lemmikkimatonsa päälle oli poljettu välitunnilla. Hän oli surullinen asiasta. Joo. Ymmärrän. Tässä kohtaa tulee mieleen kaksi vaihtoehtoa. Pidetään madolle oikein kunnon hautajaiset tai heitetään ”älähöpsi” loitsua takaisin oppilaalle. Haaste on siinä, että lapsi haluaa tulla kuulluksi. Ei sinun tarvitse matoa alkaa elvyttää. Kuuntelet. Ja hitaasti toistat mitä tapahtui. Ja olet yhtä mieltä siitä, että hän on surullinen asiasta. Et kiellä surua, toteat sen olemassaolon. Lapsikin tietää, että matoja tulee uusia, ei sitä hänelle tarvitse toistaa. Kokeile tällaista:

Joku polki sinun lemmikkimatosi päälle. Vaikutat todella surulliselta sen vuoksi. Olen pahoillani, että sinuun sattuu.

Lemmikkimato voi olla ihan mitä vain. Me kaikki harjoittelemme asioiden kohtaamista. Vanhempien poismeno kuuluu elämään. Se koskee silti. Sitäkään ei toiselle tarvitse muistuttaa. Kertaan vielä. Aina voit olla yhtä mieltä siitä, että toinen on surullinen ja olla sympaattinen häntä kohtaan.

  • Väärä ystävyys

Ostin uuden varsipölynimurin, se helpottaa paljon lapsiperhe-elämääni. Vertailu alkakoon. Vai lopetettakoon?

Monesti ystävyyttä koetellaan, kun jotain hienoa tapahtuu. Tässä kohtaa, kun varsipölynimuri on nostettu esille, saattaisi ystävä helposti heittää hyvään syöttöön kovan vastapallon aijjaa, meillä alkoi käydä siivooja viime viikolla, sepä vasta helpottaakin! Tennisottelu on alkanut, alkakaa vertailukilpailla.

Olemme saman kuulluksi tulemisen asian äärellä tässä. Jordan Peterson puhui aikoinaan aiheesta, että meillä ihmisillä on kato siitä, että joku toinen voisi sanoa meille, että onpa mahtava juttu, mitä juuri kerroit! Ihmiset tekevät hienoja asioita. Korjaavat välejään vanhempiin. Tulevat uskoon ja lopettavat juomisen. Sitten kun siitä kerrotaan, niin en minä noista jeesusjutuista niin välitä… Unohdamme, että voisimme olla yhtä mieltä, että asia on helkkarin hieno juttu, hänelle! Siitä voimme olla yhtä mieltä. Emmekä toisi itseämme esille. Vertaillen. Kilpaillen.

Oikea ystävä on iloinen puolestasi ja ehdottaa voitonmaljaa. Omien asioidensa tyrkyttämisen sijasta.

Minä
  • Ei kukaan saa tietää, jos teet nyt tällä kertaa näin.

Teet nyt vaan. Huonosti ja hutiloiden. Lakaiset asiat maton alle.

Ihmisen on todella haastavaa ottaa toisen perspektiivi asioihin. Oma katsomuskanta on todella kapea. Ihminen joutuu aina elämään valintojensa kanssa. Ulkopuolelta neuvovat emme niinkään. Kehota toista seuraamaan arvojaan, jotta hän voisi elää ensin itsensä kanssa ja sitten vasta muiden. Et voi myydä omiasi, toisen täytyy oivaltaa arvonsa itse.

  • Neuvominen kysymättä ensin.

Muistan useita kertoja, kun olen halunnut kertoa jostain minua vaivaasta asiasta. Keskustelu on loppunut hyvin lyhyeen, kun saan ensimmäisenä neuvon, kuinka tulisi toimia. Tai sadattelua, kuinka tällaiseen tilanteeseen on päädytty. Tai oikeastaan, olen itse neuvonut ja saattanut sättiä, että onpa töllön työtä tämä homma hei.

Kysymätön neuvo otetaan usein vittuiluna

Jari Sarasvuo

Jotta muistaisit mikä tässä kirjoituksessa oli tärkeää, niin kuunnella. Vaikka kuinka tekisi mieli neuvoa, niin kuuntele siihen asti, että neuvoa kysytään. Auta toista omassa ajatusprosessissaan. Pyydä häntä kertomaan uudestaan. Totea hänelle, miltä hänen tunteensa näyttävät sinulle. Näyttää siltä, että molemmat asiat ovat sinulle yhtä tärkeitä. Sen sijaan, että sanot sen viulun soiton olevan ihan höpöhöpöhommaa.

Jos nyt kuitenkin et malta olla kertomatta neuvoasi, niin aloita sanomalla, että sinä olet paras päättämään tässä asiassa kuinka toimit. Toimisin kuitenkin sinun roolissasi näin…

Elämä on kuulluksi tulemista ja hallinnan tunteen säilyttämistä.

  • ”Minun täytyy ymmärtää, että voin ymmärtää tunteesi!”

Ei tarvitse. Ehkä se magia siinä sinun kanssasi juttelemisessa on, että toinen osapuoli ei itsekään ymmärrä omia tunteitaan. En ole tähänkään päivään mennessä ymmärtänyt itse, miksi lähden tästä pelaamaan curlingia ja odotan kesältä enemmän golfia kuin pesäpalloa. Pesäpalloa pelasin kuitenkin 17 vuotta. Mitenkä tätä voisi selittää toiselle niin, että toinen ymmärtäisi täysin, mistä puhun?

Aina voit olla yhtä mieltä siitä, että tämä asia, jonka he sinulle esittivät, vaivaa toista. Voit todeta, että asia on olemassa. Tai asia voi olla näin. Niin kuin toinen esitti henkilön H häntä kohdelleen, kun jätti kysymättä häneltä, mitä hän ottaa kimppatilauksesta. Etsi se asia, mistä voit olla toisen kanssa samaa mieltä.

Ja ennen kaikkea. Lopuksi.

Kohtele kaikkia ihmisiä samalla tavalla. Kohtelemalla heitä eri tavalla.

Ensi kertaan. 🙂

____________________________________________________________________

Jos kirjoitukseni herättää ajatuksia, ideoita tai palautetta – otan sitä ilomielin vastaan alhaalla kommenttikentässä tai sähköpostilla osoitteeseen opivaurastuopeta@gmail.com tai Instagramissa @KejoEsa.

Kaikkea hyvää sinulle.

Mikä on mukin tärkein juttu?

Kahvako? Vai materiaalit?

Olen lukenut tämän vertauskuvan ensi kertaa jääkiekkovalmentaja Alpo Suhoselta kirjasta Valmentaja ja Filosofi. Vastaushan Alpolla oli tähän asiaan….

Se reikä siinä mukin keskellä. Tyhjä tila, johon neste voi jäädä eikä valu pöydille ja lattialle. Ilman tätä tyhjää tilaa, muki olisi käyttökelvoton sille odotettuun tarkoitukseen.

Ensimmäisellä kerralla asiaa pohtiessani tämä vaikutti vain hauskalta sanaleikiltä tai arvoitukselta. Kun siihen palasi muissa asioissa ja kehittyneemmällä otteella, tällaisia ei-itsestäänselvyyksiähän on jatkuvasti ympärillämme.

Musiikissa tauko voi olla soitettua ääntä tärkeämpi.

Ideat usein syntyvät tylsyydessä.

Joskus on parempi olla tekemättä mitään, kuin tehdä vaan, koska voisi tehdä jotain.

Urheilija kehittyy levossa, eikä koko aikaa treenaamalla kellon ympäri päivittäin.

Samppanja maistuu ihan yhtä arkiselta kuin vesi, joka päivä juotuna.

Vaikeaa on vain löytää, mikä on se yksinkertaisuuden taika, joka on välttämätöntä haluttuun lopputulokseen. Näitä yksinkertaisuuksia etsitään toisinaan self-help kirjoista, zen-ajatuksista ja muista hengellisistä lähteistä. Pareton periaatteen mukaan 20 prosenttia työstä tuottaa 80 prosenttia lopputuloksesta. 10 työntekijästä 2 tekee suurimman osan työstä. 10 Suomen rikkaimmasta 2 on muita selvästi rikkaampia ja niin edelleen. Joku voisi vetää tästä johtopäätöksen, että yksinkertaisia perusasioita palvomalla voisi päästä pitkällekin.

Keskittymällä kahteen tärkeimpään askareeseen kymmenestä, voi onnistua tekemään tärkeimmät asiat hyvin lopputuloksen kannalta.

Mutta kuinka? Multitaskaaminen on kuulemma nykyajan taito ja Fear Of Missing Out – FOMO – valtaa mielen, jos Ilmeri-Jalmarin kanin nimipäivät jäävät välistä. Putte Possun nimipäivälaulu alkaa soida heti päässä, jos et päässyt paikalla. Meillä kaikilla oli niin muukaavaa, voi kunpa oisit saanut olla…

Siihen päälle vielä superjohtajien nukkuminen 7 minuutin ja 24 sekunnin pätkissä. Aamutreeni klo 3.42 ja kirja per viikko lukemista samalla, kun siivoaa liian ison kotinsa ja tekee kaikki lumityöt yksin. Illalla tarkistetaan, että onko tilillä nyt montako euroa enemmän kuin viime kuussa. Ja muistellaan, kuinka ikävää se oli, kun ei kerennyt tehdä yhtenä päivänä töihin eväitä ja joutui syömään siinä kaupungin suosituimmassa italialaisessa lounasravintolassa. Koskaan ei ole niin hyvää pastaa syönyt. Ja siitä piti maksaa ihan 9 euroa!

Hieman terävästi kirjoittelin tuon, mutta menkööt tämän kerran. Nämä on monesti olleet niitä omiakin ajatuksia, jonka päälle tulee vielä itsensä soimaaminen. Sen hetken tärkein asia on joskus piilossa. Joskus jopa hidden on sight. Esillä piilossa.

Miten tällaisia asioita voi tunnistaa?

Michael Phelps on yksi innostavimmista urheilijoista, jonka omaelämänkerran olen lukenut. Hän kuvailee itseään veijariksi, joka silloin tällöin saattoi haahuilla ja unohtaa, mikä on tärkeintä. Yksi hänen käytetyimmistä vinkeistään urheilijoilla on Play The Tape -metodi. Ennen nukkumaanmenoa, herätessään ja monessa muussa välissä hän katsoi mielessään nauhan, jossa hän ui täydellisen uintisuorituksen alusta loppuun. Useiden toistojen jälkeen hänen valmentajansa huusi hänelle ennen kisaa play the tape! Ja tämä aktivoikin sitten uintikoneen, joka voitti ihan vain muutaman olympiamitalin.

Arkisin, jokapäiväisissä valinnoissa Phelps käytti toista metodia. Akronyymiä. WIN.

What (is)
Important
Now?

Mikä on tärkeää juuri nyt? Hyvä kysymys itselle, kun olet avaamassa puhelimen lukitusta/Instagramia/PlayStationia klo 21.45, etkä ole vielä käynyt edes suihkussa saati syönyt iltapalaa. Oishan se niin kivaa... Just joo. Varmasti.

Ennen jokaista valintaa, josta Phelps ei ollut varma, hän pysähtyi kysymään itseltään tuon asian? Mielellä on taipumus vastata, kun heittää kysymyksen ilmoille. Ja tauko voi estää huonojen tapojen automaattiohjauksella käynnistymisen. Tulokset ovat melko kiistattomia Phelpsin kohdalla.

Toimisiko tämä sinulla? Todennäköisesti. Et ole läheskään niin poikkeuksellinen kuin ajattelet, että juttusi tulee olla todella ”erikoisia”. Et todennäköisesti pärjää esimerkiksi alle 8 tunnin unilla. Tutkimuksellisesti tällaisia ihmisiä on jotain 1-8 prosentin luokkaa kaikista ihmisistä.

Mutta kun minä…

Niin. Teet yleensä sen mikä on kivaa tai mihin olet tottunut.

Jos opit pyytämään, tulet löytämään tärkeitä asioita ja tulet onnistumaan niissä varmemmin.

Pyytäminen voi olla joskus todella vaikeaa. Voit joutua pyytäämään apua. Voit joskus joutua pyytäämään toisenlaista apua ihmiseltä, joka haluaa auttaa, mutta oikeastaan uhkaa pilata koko homman sinun kantiltasi. Hän yrittää auttaa, sinä suutut. Molemmat pitää toisiaan idiootteina. Hyvä lopputulos, heh?

Joskus voit joutua pyytämään asioita niin, että pelkäät menettää kasvosi. Pyytää apua ilmaiseksi, mistä toinen yleensä kysyy maksun. Ehkäpä putkiasentaja kaverillesi voisit maksaakin täyden hinnan hänen oman yrityksensä tekemästä työstä. Ja enemmänkin. Mutta jos haluat kehittyä jossain asiassa, uskalla pyytää parhailta tekijöiltä apua. Maksa sitten myöhemmin korkojen kera tai lupaa pistää hyvä kiertoon. Jos vahdit tai vaadit aina yhteismitallisesti takaisin hetkellä X… Jää moni asia tekemättä ja arki yksinäiseksi.

Palveleminen unohtuu.

Palatakseni siihen urheilijoiden lepäämiseen… Voisit ottaa mallia siitäkin, vaikket urheilisikaan kilpaa.

Melina Näätänen (os. Niemi) sanoi Mentaalipallon IG-livessä hyvin:

Ole ensin tekemättä mitään ja lepää sitten päälle.

Melina Näätänen

Muki ei ole kaunis, jos sen tyhjä tila keskellä ei ole valettu kauniisti tyhjäksi. Mieti, jos puoli mukia olisikin ummessa? Tai mukin sisäpinnoissa olisi epätasaisia kumpuja. Saattaisi muki jäädä käyttämättä.

Tähän vertaukseen jätän blogini, Mentaalipallottelun ja muut työt joulutauolle. Jotta leponi olisi täydellinen, ei ajastettuja blogeja, videoita tai muutakaan tule. Parit joulun ja uudenvuoden toivottelut, muttei muuta sen kummempaa.

Lepäähän sinäkin, oli joulu tai ei.

Teet sitä todennäköisesti liian vähän.

Jos olet niin tunnollinen, että jaksoit tänne asti lukea siis… 🙂

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2021!

Jos kirjoitukseni herättää ajatuksia, ideoita tai palautetta – otan sitä ilomielin vastaan alhaalla kommenttikentässä tai sähköpostilla osoitteeseen opivaurastuopeta@gmail.com tai Instagramissa @KejoEsa.

Kaikkea hyvää sinulle.

%d bloggaajaa tykkää tästä: