Vanhempi oppilas

Katsoin tässä tänään ja eilisiltana Netflixistä sarjaa shakista. The Queens Gambit. Sarjan nimen suomennos oli taas sitä mallia, että jätän mainitsematta. Aika suosittu se tällä hetkellä on. Neljässä jaksossa oli useampi kohtaus, joka puhutteli ja inspiroi minua. Saatanpa ottaa jonkun pätkän talteenkin ja käyttää joskus, jos saan tilaisuuden luennoida ajatuksistani.

Tämä nimenomainen kohtaus millä tämän kirjotuksen aloitan, on kohtaus, jossa sarjan päähenkilö on juuri hävinnyt shakkiottelunsa. Hän kuvailee vastustajansa olleen liki täydellinen. Täysin tyyni ja rauhallinen. Ilmeetön tuhoaja. Aikaisemminkin päähenkilö oli kokenut, että toinen hänen vastustajistaan tunsi hänen pulssinsa ja jännityksen. Kuin hän olisi koko maailmalle alasti. Sitähän me ihmispolot pelätään.

Hassua sinänsä, että paljastumalla meitä ei voi loukata. Kuten vaikka myöntämällä virheesi teet itsestäsi vähemmän naurunalaisen jos asiasta yritetään sinua sanallisesti alistaa. Se onkin aivan toinen tarina. Toisen kirjoituksen aihe.

Otsikko vanhempi oppilas on lempeää ajattelua itseään kohtaan. Muistan, kun pienenä pesisleirillä kaikki pohjanmaalaiset näytti aina kaksi metriä pitkiltä ja helekatin hurjilta. Leveät selät ja osasivat pelata. Voisinpa välillä katsoa itseäni samalla tavalla. Välillä vain, ei aina. Tutkija, joka uskoo kaiken löytämänsä olevan kiistattomasti totta on vaarallinen. Itselleen ja ympäristölle. Hyödytön suorastaan.

Vaikutan jopa itseni mielestä todelliselta zen-mestarilta, kun kertoilen tavoistani tehdä ja jäsentää maailmaa. Huomaan kuitenkin usein, etten pysty siihen, mitä maailmalle lupaan. Havahdun selanneeni puoli tuntia TikTokista padel- ja golfvideoita. Välissä vielä jotain muuta turhempaa. Joskus väsyttää aamulla niin, että ennen mindfullnessia löydän itseni selaamasta Instagramia ja sähköpostia. Ärsykkeitä.

Yritän opettaa muita rauhoittumaan ja rentoutumaan. Samalla, kun itse taistelen nukahtamisvaikeuksien kanssa välillä enemmän, välillä vähemmän. Kiitollisuuspäiväkirja jää tekemättä. Lupaan itselleni elää hetkessä ja murehdin, kuinka haluaisin tehdä jotain kunnolla, enkä keskittyä siihen mitä voin sillä hetkellä juuri tehdä. Vaadin itseltäni suurenmoisia asioita enkä jätä treeniä tekemättä, vaikka väsyttäisi.

Tekopyhääkö? Ei mielestäni. Anna, kun selitän ensin.

Me arvostamme mestareita. Shakissa on suurmestareita, muissa lajeissa valmentajaguruja ja niin edelleen. Entisaikaan se oli helpompaa. Kylällä oli yksi seppä tai korkeintaan pari. Ja he olivat mestareita. Nykyään 10 minuuttia Youtubessa ja huomaat, että Cathill Knivesin porukka painaa sellaisia puukkoja, että oksat pois. Kilpailu on maailmanlaajuista. Meillä on enempi vertailukohtia. Tuossa 10 minuutissa omassa spesiaalialassasi saat katseltua itsesi sellaiseen alakuloon ja voimattomuuteen, että sieltä ei hetkessä hyppää pois. Kaikki näyttää niin hyvältä. Kaikki näyttävät niin vahvoilta.

On somea, portfolioita ja muita taidonnäytteiden mittoja. Ei kukaan kerro CVssä, että kerran pari kuussa tulee vedettyä sellaiset kännit, että jää kyllä meditoinnit ja aamulenkit tekemättä. Ei olekaan tavoiteltavaa toimia aina oikein. Tiedosta, mikä on tärkeää ja palaa sitten, kun voit kohti omia päämääriäsi. Kukaan meistä ei ole täydellinen. Mestarillisuus ei ole täydellisyyttä. Mestari onkin vain vanhempi oppilas. Joskus vanhempi oppilas sinua neuvomaan voi olla parempikin, jos hänellä ei ole hassua hattua tai hän ei saakaan parempaa kulmapöytää ravintelissa ilmoittamalla nimekseen tohtori X. Sillä tavalla kävi Peaceful Warrior –elokuvassa. Suosittelen katsomaan.

WIN. What is Important Now?

Michael Phelps

Kyllä. Minuakin ärsyttää usein, kun joudun tekemään jotain nyt vaikka pitäisi valmistella jotain, mikä olisi edessä huomenna, ensi viikolla tai elämänmittaisena tavoitteenani. Milloin se on puolison kanssa television katselua, minulle rakkaiden lasten kanssa olemista tai vanhempien auttamista. Tekemisen hetki on kuitenkin nyt. Eckart Tollen kirja Läsnäolon voima opetti minulle monta asiaa siitä, kuinka menneisyys määrittää, mitä olemme nyt ja tulevaisuudelta halutaan jotain. Nykyhetki on kuitenkin nyt. Ainut hetki, mitä voit olla, elää ja aistia. Et voi pitää esimerkiksi äänistä sekuntiakaan pitempään kiinni, kun ne kuulet.

Kannattaa kuunnella siis, kun tikka nakuttaa puuta tai lintu laulaa.

Monesti havahdun haluavani tehdä jotain juurikin sillä hetkellä, kun jotakin toista olisi saatavilla. Halua pitää rutiineista kiinni. Hyödyntää jotakin hetkeä. Esimerkiksi tämä blogi olisi järkevintä kirjoittaa aamulla ja julkaista aamulla. Tänään en niin tehnyt, vaikka usein teen. Vaikka olisin halunnut. Oli vain muuta tärkeämpää tiellä aamulla. Ja tein sitä muuta ilomielin. En mennyt rikki. Joskus on vain fiksumpaa tehdä jotain, mitä ei pysty myöhemmin tekemään.

Kun hyödynnämme jotakin hetkeä, alamme helposti ylioptimoida. Jaha, olet Tampereella käymässä ja ystäväsi menee salille illalla. Olet jo itse siellä käynyt ja joudut maksamaan itsesi sisään. Voi kuinka kurjaa. Jätätkö silti menemättä? Kun ei vaan sattunut olemaan hyvä hetki. Aina on hyvä hetki. Toinen hautaa väistämättä kuitenkin toisen, jos ei yhtä aikaa jostain erityisestä syystä lähdetä.

Hän kuka tekee, mitä haluaa, ei ole vapaa. Hän on mielihalujensa orja.

Sarasvuon Virpin mies taas siteeraasi jotakuta muuta

Haluihin liittyy yleensä myös odottaminen. Jos haluat huvipuistossa laitteeseen, siellä on usein jonoa. Joudut odottamaan. Siis jos päätät odottaa. Voit myös lopettaa odottamisen ihan milloin vain. Tietenkin näin. Odottaminen on verbi. Tekemistä. Aina tapahtuu jotakin, joka voisi olla katselemisen arvoista. Harvoin onnistun itsekin sitä kuitenkaan havainnoimaan. On niin kiire miettiä, että mitenkä sitä jonkin asian suunnittelee tai mitä sanoja suustaan päästää, kun joillekin pääsee puhumaan. Voisihan meitä yhdistää yksi asia yleisön kanssa. Kukaan meistä ei tiedä, mitä seuraavaksi tulen sanomaan.

Tuo ylempänä mainittu on minulle hyvin vaikeaa. Koko yliopiston ajan meille opetettiin täysin päinvastaista. Suunnittele, suunnittele, suunnittele, suunnittele…. Ja se vain jatkuu ja jatkuu. Milloin mitäkin suunnitellaan. Ja yleensä suurin osa ajasta käytetään vain yleisten asioitten jauhamiseen. Entä jos hyväksyisikin sen, että suunnitelmat menevät yleensä pieleen jollakin tasolla? Sama urheilussa. Myöhemmin oivalsin jotain tärkeää:

Harjoitteleminen, pelaaminen ja kaikki muukin toiminta on aina kompromisseja. Ympäristö, välineet, sanat, teot ja kaikki on yleensä vain keino yrittää päästä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Mitään täydellistä ei ole.

Vaikka puinen jakkarasi tulisi opinnoissa valmiiksi, tekisit seuraavan paljon paremmin.
Entä jos suunnittelisi vähemmän ja keskittyisi enemmän kohtaamaan lapset tuoreeltaan heti aamulla, eikä pää täynnä suunnitelmia? Tämä tuntuu suorastaan rikolliselta sanoa ääneen.
Antaisi työkaverin nukkua ja laittaisi viestiä vasta aamulla, jos viesti ei vaadi välitöntä tekemistä toiselta?

Voisiko suunnitelmat ollakin vain raamit? Näihin raameihin tulevaa yritetään väkivallattomasti ohjata. Tiili kerrallaan tarloa rakentaen. Lyönti kerrallaan golfkenttää kiertäen.

Kauaksi päästiin vanhemmasta oppilaasta, mennään takaisin alkulähteille.

Ei opettaakseen tarvitse olla maisteri, mestari tai metsuri. Riittää, että olet vanhempi oppilas toiseen nähden. Keskustelemalla asiasta ei tarvitse olla edes sitäkään, jos kaksi ihmistä on valmiita kuuntelemaan. Jos kaksi ihmistä on valmiita vain puhumaan, silloin ei synny keskustelua.

Vanhemman oppilaan ei tarvitse olla täydellinen tekemisessään. Pyrkimys parempaa kohti riittää. Kohti parempaa komrpomissia.

Vanhempi oppilas voi oppia tänään toista, huomenna huutaa saman mailmalle ja ylihuomenna olla jo muuttanut mielensä. Vältä ylioptimoimasta aloittamista, keskustelemista tai ylipäätään mitään, mikä voi hidastaa sinua.

Eikä vanhempi oppilas ole koskaan valmis.

En kuuntele mitään heidän kaltaisiltaan, jotka ovat yhden ainoan totuutensa löytäneet.

Jos kirjoitukseni herättää ajatuksia, ideoita tai palautetta – otan sitä ilomielin vastaan alhaalla kommenttikentässä tai sähköpostilla osoitteeseen opivaurastuopeta@gmail.com tai Instagramissa @KejoEsa.

Kaikkea hyvää sinulle.

2 vastausta artikkeliin “Vanhempi oppilas

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: