Arvoista ja valinnoista

Mistä tunnistan omat isoimmat hölmöilyni etukäteen? Jälkiviisastellen toki aina, mutta etukäteen. Onko sinulle tuttua sellainen erilainen vatsanväänne — gut feeling? Uskon, että tiedät.

Olet solmimassa sopimusta, kauppaa tai sitoumusta. Vähän kuin jedisoturit Star Warssissa aistii, että tässä on jotain mätää. Paketti on siisti, mutta silti jokin häiritsee. Yleensä tällaisissa kysymyksissä koetaan arvoristiriita. Usein sinulle saatetaan maksaa siitä, että ohitat tämän asian. Tai ainakin yrität ohittaa.

Iltalehdissäkin silloin tällöin ruoditaan, kun urhelijat tarttuu vaikkapa energiajuomamainokseen tai muuhun hieman kyseenalaiseen. Vedonlyöntiyhtiöt, internetkasinot ja roskaruokayhtiöt näin päällimmäisenä tulee mieleen. Siinäpä sitä onkin taikaa kerrakseen. Otatko vaikkapa 10 000 euron mainosdiilin yhtiön kanssa, jonka toimintatavan tai tuotteen kanssa et ole yhtä mieltä. Oikeastaan et haluaisi olla missään tekemisissä firman kanssa. Kymppitonni. Ei tarvitsisi hetkeen miettiä, mistä repisin valmentajalleni palkan ja voisi käydä ulkonakin ehkä kerran syömässä. Kova valinta.

Mikä se taika tässä on?

Jos ei joudu maksamaan mitään arvoistaan, ihmisellä ei ole arvoja, vaan tilanteeseen sopivia mielipiteitä, joilla kalastetaan halpaa suosiota

Jari Sarasvuo

Edellinen esimerkki on hyvinkin konkreettinen, kun siinä hinta onkin tutussa valuutassa eli euroissa. Aina tätä hintaa ei makseta euroissa. Muita käypiä valuuttoja on itsekunnioitus, yöuni, aika tai muiden arvostus. Suuntaan tai toiseen riippuen arvovalinnasta. Minulla on pari muistoa tällaisista tilanteista, joissa gut feeling varoitteli, että nyt mennään heikoilla jäillä. Ja lähdin mukaan. Neuvottelutilanteista opetan urheilijoille, että jatkoneuvotteluissa/sopimusneuvotteluissa/sponsorineuvotteluissa paras vaihtoehto neuvoteltavalle lopputulokselle (englanniksi akronyymi BATNA, googlaa) pitää olla sinun tiedossa. Ja aina työkalupakissa pitää olla vaihtoehto, että EI. En tule. En pelaa. En lähde tähän. En osta. Ja tätä ei-vaihtoehtoa on helppo pönkittää, kun tietää MIKSI ei.

Aki Hintsa ja hänestä kirjoitettu kirja Aki Hintsa — Voittamisen anatomia on ehdoton lukusuositus kaikille. Kaikille. Voittamisen anatomia on säälimättömän rehellisesti muotoiltuna minusta, minulle, todella huono nimi kirjalle eikä anna kuvaa, että kuinkas syvälle sitä tässä mennään. Mennään syvälle ja se kannattaa. Esimerkiksi kaiken lähtökohta Akille oli ensimmäisellä tapaamiskerralla kysymykset:

Kuka olen?

Mitä haluan?

Kontrolloinko sitä itse?

Sieltähän se kaikki lähtee. Että osaat nimetä asiat oikein. Otetaan esimerkki oikeasta elämästä, kun ymmärsin, että jokin isompi oli jotakin pienempää tärkeämpää.

Mä ajattelin aina 2019 kevääseen asti, että pesäpallo on minulle tärkeää. Jos en pelaa, sitten valmennan ja olen pesäpallon kanssa tekemisissä. Ja kuinka väärässä olinkaan. Olin viimeisen kauden löyhässä hirressä valmentajana ja pelailin alasarjaa. Enkä tykännyt en kovin montaa sekunttia hommasta. Ei niin sanotusti pirskahdellut ilo. Pitkään mietin, että mitä helkkaria tämä homma nyt on. Aloin myöhästellä omista treeneistä ja pelipalavereista. Ihmisten kanssa oli hauskaa, asioiden kanssa ei niinkään.

Mutta ei se pesäpallo ollutkaan tärkeää. Se olikin se itsensä kehittäminen. Itse tekeminen. Yrittäminen. Omaan laariin pelaaminen. Älä käsitä väärin, valmentaminen on minusta hauskaa hommaa. Mutta pitää olla vielä uralla itsekin. Senpai eli vanhempi oppilas. Ei eläköitynyt sensei, jolla ei ole enää omaa hikeä ja verta pelissä. On mukavampi auttaa ihmisiä väkivallattomasti samaan suuntaan, kuin pelata pesäpallojoukkueella shakkia ja kuppilassa leuhkia, kun minä sen tein. Tai levitellä käsiä yleisöön, kun pojat ei sitä tehnyt.

Sitä kautta löysin sitä, kuka olen. Ja työstän sitäkin edelleen yhdessä kysymyksien mitä haluan ja kontrolloinko sitä itse kysymyksien kanssa. Minulla on työhuoneessa useita tauluja, jonne hahmottelen vastauksia kysymykseen mitä haluan. On talouteen liittyviä asioita, itsensä kehittämiseen, terveyteen, perheeseen ja matkusteluun liittyviä asioita. En usko, että koskaan eläköidyn ja jään tekemättä mitään. Kädet savessa on paljon mukavampaa. Mutta se, että joutuuko vai saako on ydintä siinä, mitä itse haluan. En päivittäin käy katselemassa ja autosuggestoimassa eli manifestoimassa eli toistelemassa, että nämä asiatpa tulee tapahtumaan ja piste. Kun ne on kerran kirjoittanut ylös, niitä voi lähestyä myös sillä tavalla, että oho, nämähän tapahtuivat. Sellainen julkimanifestointi eli oman tavoitelistan julkaiseminen voi toimia sinulla. Minulle on tärkeämpi se ero, että pidetään ”bucketlistit”, toivelistat erillään tavoitteista ja tavoitteet vähemmän teknisenä suorittamisena. Namuja, ei suoritteita.

Kysymys omasta kontrollista on tärkeä ja siihen minulla on tarjota sinulla pari harjoitusta. Aki Hintsa itse oli ottanut maailman mahtityökalun, Excelin, auki ja ruvennut listaamaan arvojaan auki taulukkoon. Puusta kasvoi juuret, eli peruskäsitteenä oli arvo taikka asia, josta kasvoi juuret eli varsinaiset teot. Jos arvona oli ihmisten auttaminen, hän listasi, että mitkä teot konkreettisesti näkyvät lähtevän tästä arvosta. Onhan se ikävä huomata, että itselle tärkeä arvo voi olla hyvän tekeminen, mutta oikeastaan yhtään tekoa ei lähde tästä arvosta. Ei kuukausisäästöä rahana, ei aikaa minuutteina eikä yhtään ihmistä kohdattu. Tai perhe on tärkeä arvo ja ainut teko on yksi lomareissu Kanarialle. Lapset Bamse-kerhoon ja itse lueskelemaan sähköposteja. Ja Bamse-kerhosta lapset surffauskouluun ja itse margarita kouraan. Hotellilla. Et edes näe lapsia. Laatuaikaa, you know.

Iskä kävi mun kanssa treenaamassa, äiti lenkillä. Ne minä muistan. En yhtään lahjaa enää tai ”matkarahaa” tai muuta. Se oli laatuaikaa.

Toinen mahdollinen harjoite on seuraavanlainen. Kiitos Tero Puustinen, the man. Olet kova sälli mentaalivalmennuksen saralla.

Piirrä paperille 10 pitkää viivaa, johon mahtuu pitkä sana tai lyhyt lause. Niiden perään kullekin riville kaksi lyhyttä viivaa, johon mahtuu yhdelle lyhyelle viivalle kaksi numeroa. Mieti pitkille viivoille 6-10 tärkeintä arvoasi. Terveys, perhe, työ ja niin edelleen. Pidä sitten tauko. Ei tarvitse laittaa vielä järjestykseen, mitkä nyt mieleen tulee vain. Tauon jälkeen ensimmäiselle lyhyelle viivalle kirjoita numerot 1-10 tai 1-6 riippuen, kuinka monta arvoa sait kirjoitettua, tärkeysjärjestykseen. Tärkein arvosi saa numeron 1, toiseksi tärkein 2 ja niin edelleen. Kun olet saanut tehtyä niin pidä taas lyhyt tauko. Toiselle lyhyelle viivalle kirjoita, kuinka paljon käytät aikaasi kyseisen arvon palvelemiseen. Eniten aikaa vievä arvo saa arvon 1, toiseksi 2 ja taas loppuun asti.

Sitten mietit hetken arvojasi. Keskimääräinen harjoituksen tekijä katsoo vähän hassusti paperia ja päässä alkaa raksuttaa. Joskus joku on jopa tehnyt vähemmän töitä, että saa olla enemmän perheen kanssa. Mutta kun se maksaa rahaa. Niinpä.

Aika tiimalasissa kuitenkin loppuu joskus. Janssonin Tovella on sulle asiaa.

Te keräätte aina. Ihailua ja titteleitä, isompaa palkkaa, tavaroita. Kokolattiamattoja. Kuuluisuutta. Ja koko ajan te vain menetätte aikaa, kauheasti aikaa.

Tove Jansson, Aurinkokaupunki

Pohdi näitä heti.

Ennen kuin keksit jonkun kehnon selityksen, miksi tekisit samalla tavalla kuin muut. Tai aina niin kuin ennenkin. Tai myöhemmin.

2 vastausta artikkeliin “Arvoista ja valinnoista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: