Mistä tietää, että on aika luopua?

Minkä tänään heität pois, sitä tarvitset huomenna. JUUEI.
Minkä jääkaappiin ostat, se pitää syödä pois. JUUEI.
Minkä lahjaksi saat, se pitää ottaa vastaan. JUUEI.
Kun pullaa tarjotaan, sitä tulee syödä. JUUEI.
Kun nyt tämän Instagramin avasin, selaanpa sen tässä samalla. JUUEI

Parhaat elämänohjeet ovat viisauksia. Ei yleisiä odotuksia tai omantunnon helpotuksia.

Kukaan ei oikeasti oikeasti suutu, jos teet niin kuin haluat näissä tilanteissa. Napakasti.

Minä.

Lukulistallani on kirja, jossa väitetään, että jokaista omistamaasi tavaraa kohtaan käytät aikaa jopa yli puoli tuntia elämästäsi. Jokaista kyllä-vastausta tekisitkö/tulisitko/voisitko -alkavaan kysymyslauseeseen käytät noin 15 minuutista ihan-helkkaristi verran aikaasi. Lopuksi harmittaa, kun aika meni ja haalea olo tuli. Tai, kun tavara pitää laittaa pellolle. Ja se se vasta älytöntä onkin, jos tulee roinan lahjoittamisesta (lue: pakottamisesta) jollekin läheiselle. Et itse edes raaski hankkiutua tavarasta eroon.

Roisto. Aikarosvo. Häpeäisit. Oikeesti.

Luin noin puoli vuotta sitten jo hiljan tunnettuna olleen teoksen KonMari. Ensialkuun ajattelin, että nyt sitä taas luetaan jotain, mikä on populääriä ja laimeaa. Jotain tällaista Ilari Johanssonin tulkinnan kaltaista. Mutta tässähän oli ajatusta taustalla. Koko elämänmittaiselle matkalle. Ei sillä järjestysfilosofialla, ehkä jollekin muulle onkin, mutta luopumisesta. Luopumisen filosofiasta.

Yksinkertaisuus, luopuminen ja ei-sanan viljeleminen alkoi hyppimään silmille useassa käänteessä. Uusille asioille ei-sanan sanominen on hankalaa. Mutta entäs luopuminen niistä asioista, mitä on tehnyt vuosia. Iloja, joista on tullutkin tapoja. Epäterveitä mieltymyksiä. Itseänsä riuduttavia toimintamalleja.

Haluan tällä kirjoituksella kertoa omia tarinoitani, tuntemuksiani ja ajatuksen juoksua luopumisesta ja siitä, kuinka luopumalla voit elää parempaa elämää. Tavaroista luopuminen on ollut helpointa, ”elämäntehtävistä” vähän kipeämpää. Ihmissuhteista ei niinkään usein tule luovuttua. Keskityttyä kuitenkin olennaiseen.

Luopumisen ympärillä on kolme peruskäsitettä, jotka nostaisin lähempään tarkasteluun ennen sovellutukseni paljastamista:

Pelko, luovuttaminen ja lykätty tarpeentyydytys.

Pelko siitä, että jään jostain paitsi, Fear Of Missing Out. Pelkoa, etten täytä odotuksia. Pelkoa, että joku suuttuu jos B eikä A, joka on yleinen odotus. Mitä jos tarvitsenkin jotain myöhemmin? Tai lapsenlapseni tarvitsee? Tai naapuri, kenelle juttelin viimeksi 2002 jouluna? Valtavan hyvä kirja pelosta on Henkka Hyppösen Pelon hinta. Ennen eläminen oli osiltaan helpompaa, kun vaihtoehtoja oli vähemmän, tavaroita piti käyttää pitkään ja korjailla sekä ihmissuhteet olivat tiiviimpiä. Ylitarjonta asioista heijastuu noina aikaisemmin mainittuna pelkoina. Keskity siihen mitä tahdot. Älä siihen mitä ET tahdo. Intohimon kautta, ei pelon.

Keskity siihen mitä tahdot. Mieti, kuka olet ja mitä haluat.

Koskaan ei saa luovuttaa. On paikoitellen fiksua patistelua ja toisinaan typerintä, mitä voi toiselle ihmiselle sanoa. David Epstein kirjoitti kirjassaan Range – Why Generalists Triumph in a Specialized World luovuttamisesta, että:

Sen tietäminen, milloin kannattaa lopettaa, voi olla yhtä tärkeää kuin sisukkuus

David Epstein

Väitteensä hän perustaa argumentille, että nykyhetken häijyssä maailmassa (wicked world) monilahjakkuudelle on enemmän tilaa, kuin aikaisemmin on ajateltu. Opettajat saavat aikaan parempia tuloksia, kun he vaihtavat koulua. On tutkimustuloksia myös siitä, että nuoret lääkärit onnistuvat työssään paremmin jonkin aikaa valmistumisen jälkeen, ennen urautumistaan. Edelleen kuitenkin olisin antanut selkäni leikattavan maan parhailla asiantuntijoilla, mutta you got the point.

Spesialisaatio on hieno asia. Maailma tarvitsee kuitenkin myös monitaitoisia. Fyysikko ja matemaatikko Freeman Dyson luonnehti, että toimivassa tiedon ekosysteemissä on lintuja ja sammakoita. Linnut näkevät paljon asioita, yleistyksiä ja samankaltaisuuksia monelta alalta yläilmoista. Vievät tietoa yli rajojen. Sammakot pystyvät pureutua asioihin, jotka he näkevät maan pinnalta, erikoistuvat. Vaikkapa tarkastelemaan kukkia ja eliöitä pinnalta. Yksityiskohtia. Myös useita asioita yhdistelemällä voi löytyä uudenlaista mestarillisuutta. On haastavaa olla maailman paras pianisti. Hieman helpompaa olla maailman paras viihdeohjelman pianisti, pianonsoitonopettaja tai elokuvasäveltäjä-pianisti. Uutta ja vanhaa voi yhdistellä.

Mutta mistä tietää sitten, milloin on urautunut liikaa ja on aika lopettaa? Jos joskus saisin Mentaalipallon asiakkaaksi jonkun, joka miettii uransa lopettamista, aloittaisimme näistä.

Tekisitkö tätä, jos sinun tulisi tehdä tätä hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa? Eli ilman, että kukaan oikeastaan tietää mitä teet. Uhraat paljon ajastasi johonkin isompaan hyvään ja aina on jokin isompi asia taustalla tärkeämpänä, kuin oma kuuluisuus. Jos omalla uralla huippuhetkiä on pelkästään mitalikahvit, niin on aika harkita vakavammin.

Liittyykö uran jatkamiseesi ehtoja? Jatkan, jos… Kilpailen, jos… Tulen, jos…
Saat rahaa? Ei kannata, menestys seuraa suurta intohimoa, ei toisinpäin.
Jos kaverisikin lähtee? No miksei, silti kuitenkin huipulla? Treenaatko yksin silti, jos toinen on kipeänä?
Jos asiat tehdään minun tavallani? Samoja asioita tekemällä tulee samoja tuloksia. Kannattaako sitä kokeilla uudestaan?

Ja viimeinen. Tämä pätee myös moniin muihin asioihin.
Onko uran jatkaminen samanlaista, kuin pitäisit lintua kädessä? Ei pakottamalla, vaan avoimella kädellä, onnellisena, että saa todistaa tätä hetkeä. Tietäen, että ei lintu siihen jää, mutta kivaahan se on, kun se siinä istuu hetken. Vai vesilasin puristamista? Ihan sama, onko muki täysi, tyhjä, puolityhjä tai muuta siltä väliltä.

Lykätty tarpeentyydytys on käytännössä luopumista jostain hetkeksi, jotta voi saada jotain isoa, täyttymyksellisempää myöhemmin. Klassinen esimerkki on vaahtokarkkitesti. Itseasiassa hyväksi tekniikaksi tuossa testissä on osoittautunut, että harhauttaa itsensä ajattelemaan tai tekemään jotain muuta, ettei vaahtokarkki pyöri mielessä koko aikaa. Sopimuksia itsensä kanssa. Niitä helpoiten petettäviä.

Jos yrittää käyttää omaa vapaata tahtoa, joka ei koskaan ole täysin vapaata, mutta kuitenkin. Voi joutua usein ristiriitatilanteisiin. Sukulainen tarjoaa pullaa, kun olet painonnostajana punnitusdieetillä. Haluaisit lukea rauhassa kirjaa, mutta puoliso pyytää kävelemään hänen kanssaan ulos. Lähdet kavereiden kanssa velvollisuuden tunnosta soittoravintolaan päättäen olla ottamatta oluttakaan. Ja sitten alkaakin jo se manipulointi. Eihän nyt yksi… Ja niin edelleen.

Luopuminen tarvitsee tuekseen itsensä kanssa tehtyjä sopimuksia. Ja omien harhaluulojen korjaamista. Näitä harhaluuloja on aloitussitaatissa listattuna. Ja paljon muitakin löytyy. Käyhän kertaamassa.

Menestyminen on usein perusasioiden palvomista. Halusin laskea, kuinka moni asia perustuu yksinkertaisuuteen ja perusasioihin. Sain koottua seuraavan listan.


– Harjoitteleminen. Niin vähän kuin on tarpeen, ei niin paljon kuin on mahdollista.
– Lääketiede. Ei niin paljon myrkkyä syöpäsoluille kun on mahdollista, vaan…
– Vaurastuminen. Osta vähemmän, maksa itsellesi eli investoi sijoittamiseen enemmän.
– Stressi. Millä suljetaan pois? Mindfullnessilla – keskitytään minimimäärään asioita. Vaikka hengitykseen.
– Oppiminen. Ei aina uutta asiaa vaan usein myös uudestaan. Saman kertaaminen on opintojen….
– Ihmissuhteet. Ei laatuaika Sveitsin alppimajassa, vaan ne pienet hetket arjessa
– Pareton periaate. 80 prosenttia tuloksista on riippuvaisia 20 prosentista työtä. Ja yleensä vielä perusasioiden palvomista
– Musiikki. Monessa huipputeoksessa on vain neljä sointua. https://www.youtube.com/watch?v=xdYYN-4ttDg.

Ei saanut muuten Hans Zimmer Oscaria tästä tuotoksesta. Mutta mitä vielä. Sävelti silti. Eikä uhriutunut. Ja säveltää edelleen. Kun se on hänestä niin helkkarin hauskaa. Ja melkoisen sydämenpysäyttäjän tuohon elokuvaan kehittelikin.

Ettäs tiesit.

PS. Ukkini, Pekka Kejonen, menehtyi 10.9.2020. Emme tavanneet usein. Olen lukenut teoksiasi liian vähän.
Kiitos isästä, joka kehittyy päivä pävältä lite bätre.
Perheestä, jonka kanssa saan jakaa elämääni.
Mahdollisuudesta innostua elämästä hullun lailla.
Lepää rauhassa.

Tule, leikitään hetki ennen kuolemaa. / Leikitään runoilijaa ja muusaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: