Simple rules for life

Minulla on sellainen päättymätön suoritelista Evernotessa. Kokoan sinne mielenkiintoisia asioita, kokeiltavia juttuja tai jotakin, mistä pitää ottaa paremmin selvää. Silloin tällöin sinne eksyy myös dokumentteja katsottavaksi. Netflixistä esimerkiksi. Annan esimerkin näitten tehtävien juoksutuksesta:

– Joku kehuu minulle The Last Dance –dokumenttisarjaa Chigago Bullssin koripallojoukkueen huippuvuosista
– Vakuutun asiasta, koska tiedän Phil Jackson olevan ehdottomasti yksi top-20 ”Maailman kovimmat jätkät” listan keskikastin tiikereistä
– Siirrän dokkarisarjan listalle kesäkuun alussa
– 16. elokuuta muistan, ettenpä ole vieläkään sitä katsonut
– Olen kiitollinen, että tuommoinenkin helmi on katsottavissa ”paremmalla ajalla”, sen sijasta, että pieksen itseni henkisesti laiskaksi kakkiaiseksi
– Ajattelen, että kuolen mielummin mahtavien asioiden jäädessä kesken, kuin saaden kaiken ”valmiiksi” ja odotellen sitten kuoleman vastaanottoaikaa odotushuoneessa

Kuitenkin tässä vauhdikkaassa keväässä sain katsastettua toisen dokumentin: Minimalism – A documentary about important things. Ja tajusin jotain pientä.

Innostuksen sain dokkarille, kun olin aikaisemmin saanut luettua KonMari-kirjan, jossa omistettavia esineitä heitetään menemään sen perusteella, tuottavatko ne iloa vai pelkästään säilyttämisen ilon. Tästä heitän heti välihuomion, että kaikki asiat eivät välttämättä ole universaalisti tuotavissa kontekstistaan ulkopuolella. Samoihin aikoihin olin WakingUp-meditaatiosovelluksen aloittelijakurssin noin puolivälissä. Eli käytännössä pyrin rajoittamaan myös ajatuksiani. Sitä ennen pyrin rajoittamaan ajankäyttöäni hölmöihyn huuhahommiin, kuten somenräpläämiseen laittamalla kaikki apsit pois avausnäytöltä, poislukien äänikirjasovellukset, päiväkirjasovellus ja Evernote.

Sitten aloin katsoa tuota mahtavaa dokumenttia minimalismista. Ja pam. Sam Harris, WakingUp-sovelluksen luoja, neurotieteilijä on koko dokkarin ajan asiantuntijavieraana antamassa lausuntoja. Silmälasipäinen poikahan tajusi, että hei, tämä asia on muuten toimiva teema monessa. Muistui mieleen Jari Sarasvuolta kuultu viisaus:

Ei niin paljon kuin on mahdollista, vaan niin vähän, kun on tarpeen

Miten monessa asiassa tämä toimiikaan?
Vallankäyttö — kukistamalla vastustaja viisaasti, voit saada vahvan liittolaisen. Ottamalla kaiken minkä voit, tikari nousee aina valmiuteen, kun käännät selkäsi.
Kuntoilu — Ylikunto vaanii liikkujaa, joka unohtaa kahvikupin tärkeimmän osan. Kahvikupin tärkein osa on tyhjiö keskellä kuppia, johon kahvin voi kaataa. Kuntoilussa tämä tyhjiö on lepo. Esimerkki Alpo Suhoselta lainattuna!
Nukkuminen — Nuku 20 tuntia päivässä, ja olet väsyneempi kuin koskaan.
Syöminen — 70% täyteen syöty vatsa riittää. Ainakin maailman pitkäikäisimpien saarella, Okinawan Ogimilla Japanissa.
Kipeän paikan hieronta — Lapaan koskee? 8 tuntia lacrossepallon päällä hieromista putkeen tuskin auttaa paremmin, kuin useita kertoja toistettu 15 minuutin setti levolla.
Antibiootit — Teho laskee, jos käytämme yhteisesti liikaa.
Asunnon hintatarjous — Jos maksat ylihintaa, millä todennäköisyydellä joku muu tekee saman, kun sinä myyt samaan hintaan? Asuntokin vanhenee välissä.
Kananmunien keittäminen – Vesi räiskyy ja poksuu ja lentelee pitkin musta-valko-harmaata nykykeittiötä induktioliedellä, jos tehona käytetään maksimitehoa 9. Munat keittyvät yhtä nopeasti, vähemmällä räiskymisellä myös teholla 5 tai 6.

Ja lista vaan jatkuu. Meillä on useita, pienen pieniä systeemejä, jotka toimivat hyvin useissa eri ympäristöissä. Pohdin kirjoitusta varten muita pieniä sääntöjä, mitkä toimivat hyvin monilla eri osa-alueilla.

Don’t leave crumbs

Matthew McConaughey

Näyttelijä Matthew McConaughey on mielestäni Suurmies. Isolla S-kirjaimella. Alright, alright, alright. Kun googlaat herran nimellä, löydät monta hyvää puhepätkää, missä hän jakaa viisauksiaan. Ei omiaan vaan opittujaan. Take it or leave it -mentaliteetillä hän toteaa, että totuutta ei voi omistaa, asiat ovat tosia hänelle.

Yksi hänen puheen kolmestatoista vinkistä on suomennettuna: Älä jätä murusia. Mitä murusia? Jätät velkasi maksamatta jollekin ja joudut piilottelemaan häntä, kun huomaat hänet samassa elokuvateatterissa tai ajaudut syrjähyppyyn varatun henkilön kanssa, joka varmasti sattuu sieluusi aamulla. Tai vietät kosteaa iltaa, kun lapsellasi on aamulla klo 08.00. Ja olet ajovuorossa. Sitä ovat nämä muruset. Ihan kuin murusia pöydällä.

Näitä murusia voi jättää jatkuvasti ja joka paikkaan. Yleensä laiskuuttaan. Tulet töistä kotiin ja koet pakottavaa tarvetta ottaa sukat pois jalasta. Otat ne jalasta ja jätät olohuoneen lattialle. Unohdat ne siihen. Avasit prosessin, joka jäi kesken. Puolisosi huomaa ne ja häntä ärsyttää tapasi. Vaikkakin on ihan fiksua ajatella, että alle minuutin jutut kannattaa tehdä mielummin itse, kuin huomauttaa toista, mutta silti. Et selvinnyt tilanteesta tavalla, jota kutsun ”yhden kosketuksen taktiikaksi”. Sama tapahtuu, kun teet yhtä ihmisen mielipuuhaa eli ”lueskelet sähköposteja”. Hei hei hyville yöunille. Kun olisit voinut ne sähköpostit kerralla avata, vastata ja sulkea. Ja palata asiaan taas yhdellä istumalla myöhemmin. Steve Jobs oppi samanlaista ajatusta isältään. Jokainen yksityiskohta, näkyvä tai piilotettu tulisi olla täydellinen, jos se joskus tuleekin nähdyksi. Tätä mietin monesti kerrostalon ilmastointeja puhdistaessa, kun kattojen eristeistä löytyi vaikka minkälaista roskaa ja sinne kuulumatonta tavaraa. Rakennusvaiheen rojuja.

Jaksat kyllä, vaikka olisikin vähän epämukavaa ensin. Ensin pitääkin olla hetki epämukavaa, jotta voisi olla paljon parempaa myöhemmin.

Riski on minusta mielenkiintoinen aihe, koska kaikilla on niin eri näkemys riskistä. Etenkin eri ikäisillä ihmisillä. On toki totta, että verrattuna vaikkapa isoisoisääni, jolla oli riski kuolla sodassa, on minulla aika pienet riskit perusarjessa. Jos heitän sukkani suoraan pyykkikoriin ja maksan laskuni ajoissa. Riski on mielestäni paradoksaalinen asia, koska turvallisuuden voi saada vain luopumalla siitä. Esimerkiksi: Pienetkin asiat horjuttavat turvattomuuttamme, jos tavoittelemme täyttä turvallisuuden hallintaa. Jos luovumme täydestä hallinasta, kivun ja kokemuksien kautta turvallisuuden rajat kasvavat. Asia on hankalasti selitettävissä, mutta Tommy Hellstenin kirja Saat sen mistä luovut selittää asiaa hyvin. Suosittelen kuuntelemaan äänikirjana, jos et lukemisesta innostu!

Riski ja pelko kulkevat usein käsi kädessä. Itse haluaisin lisätä mukaan myös epämukavuuden ja kehityksen, jos loisin aiheesta mallin. Monessa systeemissä riski on se tekijä, jonka kohtaaminen tuo menestymisen tai antaa oppia tulevaisuutta varten. Huomaa, ei siis erottele onnistumista ja epäonnistumista. Will Smith, toinen älykäs näyttelijä, on sanonut:

God placed the best things in life on the other side of fear.

Osakesijoittaja saa tuottonsa rahalle siitä riskistä, että voi hävitä kaikki rahansa. Pelaaja voi voittaa ottelun riskiratkaisulla, jonka epäonnistumisen riskinä voi olla koko ottelun häviäminen. Parisuhteen voi menettää jos haluaa muuttaa sen pelisääntöjä itselleen terveellisemmiksi. Onko parisuhde sitten epäonnistunut, jos vaakakupissa on rutkasti elämäniloa ja oma terveys. Eikä ihminen mielestäni epäonnistumista pelkää. Vaan tuskaa. Tekemiselle on aina joku tulos, ei onnistuminen tai epäonnistuminen. Ja sen tuloksen mukana tuleva tunne määrittelee keinotekoisen onnistuminen vs. epäonnistuminen -asetelman. Epämukavuus tulee ns. epäonnistumisen kanssa ja kehitys aina. Joko suorana tuloksena riskin voittamisesta tai epämukavuuden ja reflektion tuotteena. Jokaisessa ympäristössä esiintyy riskejä. Niillä kannattaa ratsastaa eikä roikkua mukana.


Luottamus, rakkaudellisuus, lämpö ja empatia. Kolmas jokapäiväisen elämän lifehack. Myynti perustuu asiakkaan ja myyjän väliseen luottamukseen. Opettajan ja oppilaan välinen suhde perustuu luottamukseen. Valmentajan ja valmennettavan suhde perustuu luottamukseen. Markku Kanerva oli Markku Kanerva jo ennen, kuin hän johdatti yhdessä muiden valmentajien kanssa Suomen jalkapallomaajoukkueen EM-kisoihin. Jos pelaajat eivät olisi luottaneet Riveen jo ennen tätä temppua, tulos olisi tuskin ollut haluttu. Joskus pitää luottaa johonkin näkymättömään, jotta siitä voi tulla näkyvää. Ja sitä kohti kannattaa ponnistaa rakkaudella, ei voimalla ja pakolla.

Pohditaanpa uudestaan tuota, ei niin paljon kuin on mahdollista, vaan niin vähän kuin on tarpeen –loitsua. Etenkin sanoja MAHDOLLISTA ja TARVE. Onhan se kiva, että voi tehdä asioita ”KOSKA MÄ VOIN”. Ne eivät vain yleensä kumpua omasta halusta (=TARVE). Minä voisin käyttäytyä jotakuta kohtaan jonkin ihmisten määreillä epäasiallisesti, koska olen vaikkapa maisteri. On kuitenkin ihan yhtä mahdollista, että käyttäydyn jotakuta kohtaan rakkaudellisen lempeästi ja arvokkaasti. Mittaamatta sitä mitenkään, ansaitseeko joku sen vai ei. Jokainen on varmasti käynyt ne omat taistelunsa ja joku voi olla sinulle kuin hiomapaperi vessapaperina. Mutta ehkäpä vain just nyt? Ei enää huomenna, illalla tai muuten vaan jokin asia sattui olemaan vinossa. Herätänkö luottamusta enemmän kohdehenkilössä ja ihmisissä ympärilläni toimimalla lämpimästi?

Varmasti.

Yritän kirjoittaa vielä monista näistä aiheista enemmän auki. Yhdellä kertaa…

Vähemmän on enemmän.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: