Mitä vaihto-opiskelu opetti maailmasta?

Paljonkin. Vähän turhan liian paljon yhteen kirjoitukseen tiivistettäväksi.

Vaihto-opintoihin lähtö alkoi jossain toisen tai kolmannen vuoden paikkeilla ajatustyöllä. Keskustelimme puoliskon kanssa, että voisihan sellainen olla ihan kivaa. Useampi kuukausi ”lomalla” uudessa paikassa kaksin. Mikähän maa olisi kiva? Miten sinne vaihtoon pääsee? Kuinka kauan siellä voi olla? Meidän aivoilla on jännä taipumus muokata ajatuksia teoiksi ja löytää näkyvillä olevia asioita, kun niistä kiinnostuu. Valkoisia autoja on tosi paljon, jos sinulla itselläsi on sellainen. Päivän saa paremmin käyntiin, kun aamulla kysyy itseltään: ”Miksi tästä päivästä tulee hyvä?”. Ja aivojen alitajunta tekee työn loppuun keksimällä vastauksia, jotka putkahtelevat sitten ilmoille sopivina hetkinä. Jotkut jopa kirjoittavat paperille kysymyksen ennen nukkumaanmenoa, johon toivovat alitajunnalta vastauksen. Toimii.

Ajatuksista tulikin sitten itseään toteuttava ennuste. Opinnot neljässä vuodessa pakettiin ja sitten haarukoimaan lomajaksoa syyskuusta joulukuuhun. Se on vain kolme kuukautta, siitä kerkeää sitten pesiskentille ja työelämään takaisin. Kela maksaa oman asunnon asumistuen kolmen kuukauden ajalta, Erasmus-apuraha on 360-420e / kk riippuen kohdemaasta ja säästöjä matkaan kuukauden sijaisuudesta/kesätöistä tai omista säästöistä. Ei minusta huono diili. Toistaiseksi pisimmät reissut on kuitenkin ollut täyteen ahdettuja 6-8 päivän lomia.

Hakuprosessi ei ole haastava. Netissä täytettäviä lomakkeita sekä motivaatiokirje englanniksi. Oikolueta se vaikka ystävällä, että kielioppi on priimaa. Pärjäät varmasti omalla englannillasi sitten kohdemaassa. Mitenkä? No siksi, koska sun on pakko. Se on äärimmäisen hyvä motivaattori, jos maitojuna ei ole vaihtoehto ja paluulento on varattu samalla kuin menolento sitten vaihdon lopulle. Pikku tönäisy mukavuusalueen ulkopuolelle ja uudesta alueesta luovuus alkaa vääntää työtä mukavammaksi.

No alt text provided for this image

Vielä lyhyt pätkä taustaa ja siirryn asiaan. Mietimme kohteeksi Australiaa, Saksaa, Sveitsiä, Ranskaa ja Italiaa. Päädyimme viimeisimpään muutamista syistä: hyvä sijainti, uusi kieli, paljon paikkoja, missä matkustaa yhdellä kertaa ja minun isoäitini hauta. Ruokahan siellä oli taivaallista ja kelikin hyvin suotuisa. Menitpä minne vaan, asiat lutviutunee yleensä parhain päin. Monta kommellusta, kiirettä, suuruudenhulluja suunnitelmia, tappelua ja kinaa, rahojen laskemista ja joko-mennään-kysymyksiä on todennäköisesti edessä.

Kolme tarinaa, kolme oppia.

Joka ikinen reissu, niin reissuun lähtö tai reissun sisäisest reissut, oli todella hyviä paikkoja pysähtyä pohtimaan – mikä on tärkeää? Pääasiassa tämä tuli pakkaamisen kannalta. Reissuun lähtiessä meillä oli yksi iso ja yksi pieni matkalaukku sekä reppu mukana. Onneksi kaikki menivät lentokentän tarkastukset läpi. Välillä tuntuu, että Joensuu-Siilinjärvi viikonloppureissulla on enemmän tavaraa mukana kuin nuilla reissuilla.

Kysymys on siinä, mikä on oikeasti tärkeää ja mikä mukavuutta? Ihminen tulee toimeen hyvin vähillä tavaroilla, mutta suomalaiset olemme onneksi kovia säästämään niitä tavaroita. ”Varmuuden vuoksi” ja ”jos joskus vielä tarvitsee” ja ”Jos tänään heittää pois niin huomenna tarvitsee”. Reissusta muodostui mulle oma KonMari-retriitti, jonka jälkeen alkoi häkkivaraston ovesta lähteä tavaraa mäkeen. Elin aivan hyvää, onnellista, jopa elämäni parasta aikaa kahdella matkalaukulla ja repulla. Huikeita reissuja pelkällä repulla ja kangaskassilla.

Luovu tavarasta. Ihminen on tavaroidensa vanki ja orja. Tavarat eivät raivaa itselleen tilaa, huolla itseään ja hävitä itseään. Sinä teet työn.
No alt text provided for this image

Opettavaisissa kokemuksissa on ripaus epävarmuutta mukana. Kävimme ensin puolisoni vanhempien kanssa lomailemassa Roomassa ja jatkoimme sitten historialliseen, parhaiden pizzojen kaupunkiin Napoliin. Junamatkustaminen oli Italiassa pääsääntöisesti huippua ja todella helppoa. Italo vei raiteilla kuin lentäen ja ajoissa jos varasi, sai ”extraluokan” lipun edulliseen hintaan tilavilla penkeillä ja tarjoiluvaunulla. Tällä reissulla kuitnekin tuli mutkia matkaan. Junan piti olla perillä seitsämän aikaan Napolissa, mutta myöhästelyjen takia olimme perillä 23 jälkeen, vieraassa suurkaupungissa. 9 miljoonaa asukasta, ahtaasti asutettuna ja yöaika. Sekä tunnetusti juna-asemat eivät ole se ”place-to-be” iltasaikaan. Rivakasti taksiin. Taksimies ei puhu englantia, sanakaan. Osoite ”Vico Meiorani trentitre” likipitäen täydellisesti lausuttuna ja kysymys ”quanto costa?”. Parilla kympillä perille. Airbnb-kohteelle ei päässyt ajamaan. Taksi jätti meidät pimeälle kadulle, keskelle katua skootterien vilinään etsimään asuntoa. Skoottereita vasemmalta oikealta, ei valoja eikä kypäriä kuskeilla. Säkkipimeää. Etsittiin asuntoa 20 minuuttia, majoittaja ei vastaa puhelimeen. Gsus. Nyt vois lähteä vaikka kotiin, ihan Siilinjärvelle asti. Löysimme kuitenkin ehjinä majoitukselle, joka oli yhtä persoonallinen kuten oli kaupunkikin. Ja hyvällä tavalla! Tykkäsin kovasti.

Joka reissu, majoitus, matkasuunnitelma tai alustava suunnitelma sisälsi pienen ripauksen epävarmuutta mukanaan. Tämän ja parin muun reissun jälkeen. Sanotaan, että kukaan ei suunnittele epäonnistumista, suunniteleminen epäonnistuu. Opettajan työssä ja työelämässä jos tätä neuvoa seuraa kovinkin ankarasti, voi uupuminen olla edessä. Kun suunnitelmaa hiotaan pilkulleen, minuutilleen oikein. Jossain kohtaa kokeile päästää jo irti. Sitten, kun niitä ikäviä sattumuksia tulee, hengittele vähän syvään ja mieti kunnolla. Pelko, nälkä ja kiukku tekee ikäviä asioita ajattelulle. Aika ikävä reissu tulee, jos mielessä on suunnitelman toteuttaminen sen sijasta, että….

Hei, tää voi hyvinkin olla mun viimeinen kerta täällä. Last time.

No alt text provided for this image

Kaikki isoimmat jutut tehdään yhdessä.

Kun on nälkä, jano, väsy, stressi, rahahuolia ja kipeät paikat, viestintä menee aika yksipuoliseksi yhdessä ajatuksien kanssa. Näin kävi aika usein ja yleensä vielä molemmilla yhtä aikaa. Viestinnän ilmiönä asia on tuttu mediassa. Kovin montaa kertaa et päivän aikana voi lukea, mitenkä jossakin maassa joku asia on hyvin. Sama viestintä tapahtuu ihmisten välissä heikkoina hetkinä.

Muista se viimeisen kerran ajatus. Me ollaan täällä ja just nyt. Se viimeinen kerta voi olla joka kerta. Kaupassa, junassa, kodissa, töissä, harrastuksissa, reissussa, yhdessä syömässä.

Suunnittelutyötä oli ihan hirveästi. Milloin joku voi tulla vierailulle, milloin mennään tuonne ja käydäänkö jossain samalla. Paljonko voi olla poissa koulusta. Reissujen lisäksi me painettiin opintorekisteriin vajaa 30 opintopistettä, vaikka olimme 12 viikonlopusta 9 reissussa. Tenttiin lukua, ryhmätöitä ja esseitä.

Kaikki tämä oli sellaista, mihin en olisi varmasti yksin pystynyt. Kiitosta pitää jakaa matkakumppanille, kämppäkavereille, Utusen Tapanille UEFille ja kotiväelle. Enemmän kuin koskaan sanotuksi saan, olen kiitollinen. Ilman heitä tämä olisi ollut paljon kehnompi reissu.

Yksi arvoistani on: Auta ihmisiä tekemään asioita, joihin he eivät yksin pystyisi. Yritän aina muistaa kiittää, kun joku tekee saman minulle.


No alt text provided for this image

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: